Humalasalon Talvi-ilta

Humalasalon Talvi-ilta on Hämeen keskiaikaseuran jo perinteeksi muodostunut viikonlopputapahtuma, joka tuo harrastajia yhteen karkottamaan talven kylmyys ja pimeys hauskan tekemisen, yhdessäolon, tarinoiden ja hyvän ruoan parissa. Jo muutamana vuonna Joanne ja Erhart ovat olleet Talvi-illan puikoissa autokraatistona, niin myös tänäkin vuonna.

Joannen seikkailut Humalasalossa täyttivät 10 vuotta, ja sitä juhlistettiin hyvin aarnimetsäläiseen tapaan saunalla. Norpan kanssa me vain pyörähdimme paikalla, mutta ilmeisesti juhlinta oli jatkunut pitkälle pikkutunneille. Oli kuitenkin ihan hyvä käydä suhteellisen ajoissa nukkumaan, jotta jaksoi paremmin sitten seuraavan ohjelmantäyteisen päivän.

Lauantaipäivän ratoksi essu oli pakannut mukaan helmikirjontatarvikkeita ja opetti kaikille halukkaille, miten kirjoa pienet, hurmaavat, säihkyvät palleroiset koristamaan pukuja ja asusteita. Hilsu viihtyi koko iltapäivän opettelemassa helmikirjontaa, kun me taas Norpan kanssa istuimme lattialla ja erittäin tarkoin "otetaan tää malliksi ja sitten leikataan, hyvä siitä tulee" -metodein pistimme kangasta palasiksi Norpan renessanssihihoja varten. Norpan vääntäessä hihojaan minä yritin näyttää siltä kuin olisin tehnyt haarukkanyöriä, ja kai sitä nyöriä tulikin pyöriteltyä muutama sentti, ehkä. Pääasiassa tuli turistua ihmisten kanssa ja ihasteltua ympäriinsä kirmaavien lasten leikkejä.

Norpan renessanssihiha tehtiin melko vapaalla kädellä Aïdan aivan liian lyhyestä hihasta. Kuva: Norppa

"Ja mihinkäs minä sen taas laitoin?" Kuva: Norppa

Pienessä pakkasessa ammuttiin jälleen cupidokisa. Tällä kertaa tähdättiin särkyneisiin ja mustiin sydämiin tuolilla keikkuen ja yhdellä jalalla sievästi horjuen. Kisaan uhkapelimäisen jännityksen toi tupla tai kuitti -mahdollisuus: Yhdellä nuolella läpi särkyneestä sydämestä. Tuplaa pisteesi, menetä kaikki tai saa yksi miinuspiste! Tyylipisteistä päätti kisaa ohjastanut, lahjomaton Anneke. Norppa astui urheasti osallistujien pitkän rivin jatkoksi. Kisa ei näyttänyt olevan helppo kenellekään. Nuolet töpsähtelivät ohi sydämistä, mutta saatiin niitä kunnon osumiakin! Oli mukava nähdä, miten kokeneet ja aloittelevat, nuoret ja vanhat jousisankarit kisasivat kaikki toisiaan vastaan hyvässä hengessä - ja tyylipisteitä yleisöä viihdyttämällä kerjäten.

Norpan yhden jalan tyylinäyte.
Kuva: Hedda

Norppa tarkkana kuin haukka. Kuva: Petteri Hoisko

Tapahtuma huipentui taas pitoihin. Astioita alkoi ilmestyä pitkin pöytiä, ja kynttilät syttyivät valaisemaan salin. Aarnimetsän paronikin oli iloksemme saapunut pitoihin, vaikka paronitar oli harmillisesti estynyt. Saimme nauttia ensimmäisessä kattauksessa marmorimunia, rakuunaporkkanoita, kalapiirakkaa ja muhkeita sämpylöitä. Pitojen aluksi avattiin myös perinteinen Talvi-illan tarinankerrontakilpailu, jonka tarkoituksena on viihdyttää heidän ylhäisyyksiään sekä muuta pitoseuruetta. Saimmekin kuulla pitkin iltaa hauskoja, opettavaisia ja viihdyttäviä tarinoita niin aseenkantajien vöistä, hylkeitä lahdanneesta Olavista (team Norppa&Kuutti oli kauhuissaan niin kauhean raa'asta ja julmasta tarinasta, jossa sukulaisista tuli saippuaa ja lamppurasvaa), kiitollisuudenvelasta kuin pirun ajamisesta helvettiinkin.

Ensimmäisen kattauksen jälkeen meille annettiin aikaa sulatella maukasta ruokaa ja haukata happea raikkaassa iltahämärässä, sillä pimeys haastoi valon mittelemään taitoja ja voimiaan turnajaiskentällä. Askelemme veivät aarnimetsäläisnuorten rakentamaa lumilyhtykujaa pitkin ulkotulten valaiseman turnajaiskentän laidalle. Tulin rajatulla kentällä käytiin kiihkeä taistelu pimeyden ja valon välillä, kun ratkaistiin, suistuuko rakas paronikuntamme pimeyteen vai johtaako valon valkea joutsen meidät pois talven pimeydestä ja kylmyydestä. Airueiden huudot kaikuivat jään yli pitkin rantoja, ja aseiden kolina paukkui metsän puissa. Mäiske oli mittava, ja mittelö jännittävä ja tasaväkinen.

Valon ja pimeyden taisto. Kuva: Norppa

Paronillinen hovi oli hyvin lyhyt, mutta oli suuri ilo, että paroni oli kuitenkin ehtinyt paikalle ja vielä piti hoviakin. Hovissa esiteltiin Humalasalon pitäjän uusi, kirjottu seinävaate, jonka kirjotut tilkut kertovat humalasalolaisten iloisesta ja hauskanpitoa rakastavasta elämästä. Seinävaate on suuri, mahtava, upea, kaunis, taidokas ja tietenkin vaatimaton, kuten Humalasalon pitäjäkin. Hovissa julistettiin myös jousikisan ja turnajaisten voittajat. Jouseen ensimmäistä kertaa tarttunut, nuori taituri pesi mestariampujat, ja valkeus selätti sittenkin pimeyden. Saimme myös juhlia Erhartin uutta virvaliekkiä, sillä "Erhartin löytää useimmiten tiskialtaasta".

Humalasalon pitäjän suuri ja mahtava seinävaate.
Kuva: Hedda

Pitojen tunnelmassa on aina jotain maagista. Ehkä se on se paljon puhuttu Unelma, jonka johdattamina kokoonnumme pitopöydän ääreen kertomaan tarinoita, sanailemaan ja nauramaan kynttilänvalossa. Mikäs sen hauskempaa kuin istua hyvien ystävien kanssa pitopöydässä, nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta! Minä ainakin mielelläni nostin maljani Unelmalle.

Kuva: Hedda 

Kuva: Hedda

Minulle tapahtuman helmiä olivat ehdottomasti keskiaikalapset, jotka viipottivat värikkäissä vaatteissaan ympäriinsä iloisen leikin raikuessa. Aarnimetsä saa olla ylpeä ja kiitollinen mahtavista lapsista, jotka sen kunnailla kirmaavat. Koko viikonlopun saimme nauttia Aarnimetsän pienten sankareiden seikkailuista, kun he puolustivat valtakuntaa ja koko universumia tuholta ja pahuudelta, kun pahan Singulangin piilopaikka piti löytää ja Singulang viedä Rauhallisen metsän laitaan opettelemaan, miten olla parempi ja kiltimpi. Ilmeisesti Rauhallinen metsä oli haltiametsä keijujen valtakunnan naapurissa. Minä olin Singulangia jahdanneen ja ilmeisesti turvakaartia johtaneen pienen haltian haltiaserkku, ja minun piti ihastella, kuinka kaunista metsässä olikaan - ja olihan siellä! Erityisen otettu olin siitä, miten Singulangia ei yksinkertaisesti vain lahdattu vaan hänet vietiin oppimaan kiltteyttä. Viikonlopun edetessä yksi jos toinenkin pahis joutui torniin vangiksi pisimmilläänkin vain vähän päälle metrisen turvakaartin haukan katseen alle. Rangaistus pahuudesta oli 100 vuotta vankeutta, 1000 paidan ompelemista ja kiltiksi oppimista. Vapaaksi saattoi päästä, jos antoi vaihtaa sydämensä hyvään ja puhtaaseen. Operaatio suoritettiin miekalla ja taikuudella, mutta operaatio oli vaativuuteensa nähden sangen kivuton. Myöhemmin pienet sankarit kiipeilivät karkuun lattian vallannutta laavaa ja pelastivat toisiaan, koska totta kai kaveria autetaan. Taianomaisilla lapsilla olivat käytössään ilman, veden, tulen, äänen, kauneuden ja luonnon voimat, joilla he taistelivat tiensä turvaan korventavalta laavalta. Välillä nämä villit seikkailijat tassuttelivat pöytämme viereen ja killittivät suloisina napostelukulhomme luumuja, aprikooseja ja rusinoita. Kun olimme jälleen sortuneet suloisten herkkukerjäläisten "Saisinko vielä yhden?" -kuiskutuksiin ja kun seikkailijoiden massut oli taas tankattu, seikkailut jatkuivat.

Mielestäni lapset olivat kiistatta Talvi-illan parhaat tarinankertojat. Ihailen pohjattomasti sitä iloa ja riemua, jolla lapset heittäytyvät tarinoidensa valtaan. Kun mikä vain voi olla mahdollista, leirikeskuksen kattolamput muuttuvat puiden maagisiksi kukinnoiksi. Lauma pieniä ihmisiä luo ja muovaa yhdessä samaa unelmien maailmaa, heittäytyy ja pitää hauskaa. Meillä aikuisillakin aarnimetsäläisillä olisi paljon opittavaa nuoremmalta polvelta. Nuo suloiset, urheat viipottajat ovat ehdottomasti Aarnimetsän todelliset helmet.

Paha Singulang uhkasi valtakuntaa ja koko universumia, pieni
haltiaserkkuni kertoi minulle.
Kuva: Hedda

Ennen pitoja livahdimme Norpan kanssa vielä ulos. Kun päivänvaloa vielä riitti jousiammunnan jälkeen ja varpaatkin olivat taas sulaneet, suuntasimme rantaan ottamaan valokuvia tätä matkaraporttia varten. Keli oli upea, ja aurinko oli juuri katoamassa horisontin taa kevyesti pakastaneen päivän päätteeksi. Tallustelimme rantaan, jossa kaislikko oli kuurassa ja kaikki säihkyi niin kauniina, vaipui syvenevään hämärään. Kuvaustuokiomme teemaksi tuntui muodostuvan hyvin frozenmaisesti "the cold never bothered me anyway", kun kahlasimme nilkkoja myöten lumessa, minä heittäydyin hankeen tekemään lumienkelin ja Norppa hytisi renessanssikirtlessään paitahihasillaan näyttäen aivan kuurankeijulta tai pakkasneidolta sinivihreän tukkansa kanssa huurteisten korsien keskellä.

Liekehtivät puut. Kuva: Norppa

Metsätiellä taivallan. Kuva: Norppa 

Kuuraisessa kaislikossa. Kuva: Norppa

Illan hämärissä. Kuva: Norppa

Pakkasneito. Kuva: Aïda

Kuurankukka. Kuva: Aïda

Ismo, ihanainen seurakoira.
Kuva: Norppa

Tobin uudet kujeet kesälle 2017

Tälle vuodelle minulle onkin kertynyt yllättävän paljon pukuaiheita ja jopa ryhmäcosseja. Ensimmäisenä minut vedettiin mukaan Assassin's Creed -pelisarjan ryhmään, josta minun pitäisi tehdä Edward Kenway. Siitä tuleekin sitten ensimmäinen pelicossini. Tarkoituksena olisi saada asu valmiiksi Worldconiin, mutta saa nähdä, koska taidot ovat mitä ovat ja tämä asu on vuoden haastavin, eikä minulla ole koskaan ollut yhtä tai kahta pukua useampaa työn alla samalle vuodelle.

Toisena cossina päädyin The Sandman -ryhmään Worldconiin, jossa cossataan Neil Gaimanin kirjoittaman sarjakuvasarja The Sandmanin päähenkilön sisaruskaartia. Sisaruksiin kuuluu yhteensä seitsemän sisarusta, joista itse esitän nuorinta Deliriumia, joka oli ennen Delight. Delirium on nimensä mukaan aika sekava ja siksi myös aika helppo toteuttaa, kun vaatevalikoima on suuri. Hiustyylikin vaihtelee pitkistä lyhyisiin ja aina puolikkaaseen siiliin. Väri on yleensä punainen tai sateenkaarenkirjava. Hauskin ja hankalin osuus ovat varmaan ympärillä lentävät kalat ja perhoset. Saa myös nähdä, kokeilenko ensimmäistä kertaa piilareita, koska Deliriumin toinen silmä on sininen, toinen vihreä. Jännäksi menee.

Kolmantena teen varmaan ensimmäisen ja viimeisen Disney-prinsessa-asun, jonka pitäisi valmistua viimeistään Traconiin, mutta mieluiten jo Worldconiin. Merida on Brave-elokuvan skottiprinsessa. Päätin tehdä asun siksi, että omistaisin jonkin asun, jolla voin maastoutua keskiaikaharrastajien joukkoon, koska Traconin aikana majailen yleensä heidän teltallaankin aika paljon. Brave on minusta ihana elokuva, mikä on myös yksi syy tuoda sitä esiin: Merida kun jää harmittavasti hieman muiden Disney-prinsessojen varjoon.

Uusimpana joukossa on Okami-pelistä Desuconiin tehtävä ryhmäcosplay, johon minut pyydettiin mukaan uuden vuoden alla. Minua pyydettiin cossaamaan Kasugamia, joka hallitsee mist of time -taitoa. Kasugami on oikeastaan lammas, mutta aion tehdä siitä ihmisversion.

Toki kehittelen Tobille paremman steampunk-asun myös tälle vuodelle, vähemmän naisellisemman kuin viimekertainen. Puku valmistuu Worldconiin, ja otan sen varuilta mukaan myös Traconiin, jos innostun siinä asussa hyppimään sielläkin.

Viikon pääasia #14: Frelange

Kuva: J. Manninen

Jos joskus tulee miettineeksi, mikä on historian hassuin päähineeksi luettava asia, frelange nousee ainakin minulla kärkijoukkoon. Päädyin tekemään tätä asukokonaisuutta, kun kysyin, mitä 1700-luvun muotinäytöksestämme puuttui. Varhainen mantua ei ole täydellinen ilman siihen kuuluvaa pääasiaa.

Frelange tai fontange on korkea pellavasta ja pitsistä valmistettu, rautalankakehikolla tuettu päähine, joita pidettiin 1600- ja 1700-lukujen vaihteen molemmin puolin Euroopassa. Termi frelange viittaa koko viuhkarakennelman, myssyn ja kampauksen luomaan kokonaisuuteen. Se on mahdollisesti lähtöisin Ranskasta josta muoti levisi muualle. Erityisen suosittu se oli Englannissa. Yksinkertaisemmatkin versiot olivat käytössä läpi yhteiskunnan.

Kun tein omaa frelangeani, en löytänyt siihen hätään oikein mitään hyviä ohjeita projektiin. Tämä tuotos perustuu siis muutamiin aikalaiskuviin, enkä takaa sen rakenteellista pätevyyttä historiallisessa mielessä. Oma päähineeni koostuu kampauksen lisäksi kaikkiaan kolmesta osasta: Rautalangalla tuettu ja kampaukseen kiinnitetty pellava ja pitsiviuhka, takaraivon nutturan peittävä myssy, joka saattaisi olla kiinni viuhkassa, ja pitkinä roikkuvat pitsiset tai kirjotut lappetit.

Englannin Maria II. Jan van der Vaart,
kaivertanut John Smith (1655-1743),
julkaissut Edward Cooper.

Viuhka olikin varsin mielenkiintoinen vekotin rakentaa. Sen piti ensinnäkin pysyä pystyssä, ja se piti saada kiinni kampaukseen. Tekstin jälkeen on muutamia kuvia, joista rakenne toivottavasti selviää. Viuhka muodostuu kahdesta pellavakaaresta, joiden reunaan on ommeltu pitsi. Kerrokset on asetettu päällekkäin ja laskostettu. Jos tällaisen haluaa tehdä itselleen, suosittelen paperista kaavaa, jolla kokeilla laskoksia. Jokaisen laskoksen nurjalle jäävään taitteeseen on ommeltu käsin rautalangan pätkät. Ne ovat laskoksen pituisia, ja päät on pyöristetty taittamalla. Ostin Harrasteesta jotain kankaankovetusainetta, Sivelin viuhkan nurjan puolen ja jätin viuhkan tasoon kuivumaan. Tärkki olisi ajanmukaisenpaa, mutta tämä toimi hyvin. Taustalle on vielä liimattu kovikehuovasta kaari antamaan lisätukea.

Vahvemmasta rautalangasta on väännetty kaari, joka kiinnittyy viuhkan taakse ja jonka päät kaartuvat päälaelle. Tämä pitää laitetta pystyssä hiusten seassa. Viuhkan eteen on tehty villalangasta letti, joka on ommeltu kiinni viuhkaan. Letistä päähine on hyvä kiinnittää pinneillä hiuksiin. Sen sisälla kulkee myös rautalankakaari. Letin päistä lähtevät vielä nauhat, jotka voi sitoa niskaan. Mustasta nauhasta tehty koriste viuhkan edessä tapaa jäädä suurimpien kampausten alle, mutta muuten luo kivasti lisää kontrastia ja mielenkiintoa eteen. Nauhaa on vain laskostettu ja ommeltu käsin kiinni.

Frelangen viuhka edestä

Frelangen viuhka takaa

Suuntaa-antavia mittoja frelangen viuhkasta

Myssyn tein yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla. Se on pellavainen ympyrä, 32 cm halkaisijaltaan, jonka saumavaraan olen pujottanut kiristysnyörin. Reunaan oikealle puolelle nyörikujan jälkeen olen ommellut pitsinauhaa. Myssyn saa kiinni takanutturan päälle pitsin läpi pujotettujen pinnien avulla.

Kuvissa olevat lappetit eivät ole minun. Lainasin ne, koska omani ovat kadonneet jossain vaiheessa, enkä ole saanut tehtyä uusia. Alkuperäiset olivat yksi yhtenäinen, n. 5 cm leveä puuvillapitsinauha, jonka päät leikkasin ja ompelin pyöreiksi. Lappetit kiinnitetään takanutturan päälle. Ne voivat hyvin ulottua vyötäisille tai jopa hieman yli.

Kampauskin muodostuu kolmesta osasta. Etummaiset hiukset kiharretaan ja kasataan keoksi otsan päälle. Tavoitteena on hieman huolitellumpi keko kuin mitä minulla näkyy kuvissa. Usein tämä keko on myös keskeltä jakauksella. Valtaosa hiuksista kerätään takaraivolle nutturalle, jonka myssy peittää. Alimmista takahiuksista muotoillaan muutama pitkä, roikkuva kiehkura laskeutumaan selkään ja harteille. Minulla on omien hiusteni kanssa yllättävä ongelma: ne ovat liian pitkät ja raskaat. Päälleistuttavan mittainen kuontaloni ei jaksa pysyä kauniilla, pitkillä kiehkuroilla vaan venähtää hetkessä. Otsan kiharaa taas on niin paljon, että ei oikein tiedä, mitä sillä kaikella tekisi, kun yhtä ja samaa suortuvaa saa taitella moneen kertaan.

Kuva: J. Manninen