Käsityöt eivät ole vuoden 2017 aikana loppumassa, ja puuhailtavaa riittää omien ja toisten projektien parissa. Tein alkusyksystä listan
historianelävöityksen keskeneräisistä projekteistani ja projekteista,
joihin on joko vahva suunnitelma ja/tai materiaalit. Dokumentistä tuli
noin neljä sivua pitkä. Mietinkin uuden vuoden lupauksena itselleni,
että tämän listan pitää kutistua. Osa projekteista on jäänyt kesken
ongelmallisen kohdan takia (kirtlen hihojen istutus, franseesin yläosan
istuvuusongelma), joita minun on vaikea tai hyvin työläs tehdä ilman
apua. Osa on kesken vain tylsän ja viitsimistä vaativan osuuden takia
(houppelanden helman vuorittaminen), ja muutamista puuttuu jokin
oleellinen tarvike (1700-luvun jakun nyörihakaset). Löytyypä muutama
ikuisuusprojektikin, joiden valmistumisen aikataulu on jopa aktiivisella yrittämisellä sitten joskus (keskiaikainen mekko yli kahdellakymmenellä
kirjotulla pöllöllä).
Oleellisimpien juttujen poimiminen listalta olikin sitten oma ongelmansa. Yhtenä työn alle pian pääsevänä on miekkailuasu. Menin hankkimaan itselleni hienon kalvan, ja sitä pitäisi opetella käyttämään ja käyttäminen olisi huomattavasti mukavampaa sopivissa vaatteissa. Tähtään 1500-luvun pukuun, johon kuuluu topattu liivi, polvihousut ja löysä paita peittämään modernit suojat. Liivin kaava löytyikin jo ystävän vinkistä Janet Arnoldin teoksesta.
Blogiin on vielä useita pääasioita laittamatta, joten juttusarja jatkuu ensi vuoden puolellakin. Luvassa on mm. pari erilaista 1800-luvun bonnettia, keskiaikaisia huntuviritelmiä ja renessanssimyssyjä. Minulla on paljon muitakin valmistuneita vaatteita ja asusteita, joista pitäisi saada kuvat ja kirjoitettua tekstit, niin oppimastani voisi olla hyötyä ehkä muillekin.
Yksi iso teema ensi vuodelle on Suomi100 ja sen myötä 1910-luvun pukuhaaste. Pallottelen vieläkin mallin kanssa ja oikeastaan jo puvun käytön kanssa. Etsin kuvia useista aivan mahtavista säilyneistä asuista, joiden väliltä on ihan liian vaikea päättää. Lisäksi pitäisi miettiä, haluanko päivä- vai iltapuvun vaiko sittenkin molemmat. Kangasta minulla on kaapissa. Kaunis vihreä sekoitesari upein metallikirjonnoin ja toinen vielä mahtipontisempi verkkopohjainen metallikirjottu sari (joka kilisee! ...ainakin toistaiseksi).
Toinen laajempi kokonaisuus on Worldcon. Sen puitteissa olen lupautunut mukaan useampaan ryhmäcossiin. Niin siinä vain kävi, että vuosia aiheen ympärillä pyörittyäni hyppäsin mukaan näihinkin kuvioihin. Ei pitänyt, mutta kuinkas nyt kävikään. Olen jo aloittanut ensimmäisen hahmon: Ezio Auditoren pelisarjasta Assassin's Creed. Revelations-osan vanhemman Ezion italialainen charmi puri jotenkin, ja valitsin tuon muihin sarjan osiin verrattuna hyvin omanlaisensa puvun. Tummemmalla värillä saattoi olla osuutta asiaan. Toinen aloitettu hahmo on Neil Gaimanin luoman The Sandman -sarjakuvan Death. Sisäinen goottini on kotonaan tämän pirteän ja ystävällisen hahmon pukeutuessa mustaan (jälleen tuo synkkä väri). Vaatteita löytyikin valmiiksi hyvin kaapista, mutta peruukin tarvitsen. Hahmot, jotka olen luvannut tehdä, mutta jotka ovat vielä pahasti vaiheessa, ovat Rumpelstiltskin Once Upon a Time -tv-sarjasta ja Dragonlance-fantasiakirjasarjan (ah, voi teinivuosien muistot) kuuluisan velhon, Raistlinin, oppipoika Dalamar. Tähän viimeiseen projektiin päädyin aikalailla omaa syytäni, kun menin porukan muutamia muita aiheeseen koukuttamaan.
Vasemmalta: Ezio Auditore pelistä Assassin's Creed Revelations, Death sarjakuvasta Death: The Time of Your Life #1 Chris Bachalon piirtämänä, Rumpelstiltskin sarjasta Once Upon a Time ja Larry Elmoren piirtämä kuvituskuva Dalamar Argentista Margaret Weisin ja Tracy Hickmannin teokseen Test of the Twins.
Paljon on siis lisää materiaalia tulossa myös minun osaltani. Matkaaminen ajan ja avaruuden halki jatkuu jälleen tulevana vuonna.
Vuodelle 2017 on luvassa varsin paljon cosplay-suunnitelmia. Suunnitteilla on kokonaista kolme cosplay-projektia Worldconiin sekä muutama muu cosplay-unelma, jotka haluaisin toteuttaa ensi vuoden aikana. Worldconiin olen siis tekemässä Morpheusta Sandman-sarjakuvasta Endless-ryhmäcossiin, Raistlin Majerea Dragonlance-kirjasarjasta niin ikään ryhmäcossiin ja Merryä naishobittiversiona Taru sormusten herrasta. Näistä projekteista on tulossa vielä yksityiskohtaisemmat postaukset blogiin. Morpheusta ja Raistlinia olen jo aloittanut. Hobitillekin on jo takki,
Muista cosplay-unelmaprojekteista voin sen verran paljastaa, että haluaisin kovasti ehtiä tehdä animesarjasta Owari no Seraph Ferid Bathoryn. Tämä projekti todennäköisesti laitetaan alulle vasta Worldconin jälkeen.
Cosplayn lisäksi historianelävöittämisen piirissä on todennäköisesti vähän hiljaisempaa, mutta aion osallistua 1910-luvun pukuhaasteeseen. Aikalaismalli iltapuvusta on jo valittuna ja yksi kangaskin hankittuna. Jää nähtäväksi, ehdinkö ja jaksanko aloittaa vielä ensi vuonna 1700-luvun pukuprojektiani, johon olen jo kyllä löytänyt kankaan.
Vasemmalta oikealle: 1910-luvun iltapuku-unelma, Raistlin Majere Dragonlancesta ja Morpheus Sandmanistä.
Oikealla ylhäällä Meriadoc Rankkibuk Taru sormusten herrasta ja alhaalla Ferid Barthory Owari no Seraphista.
Raistlinin on piirtänyt Joanne vuonna 2006.
Olen tekemässä vanhojentanssipukua helmikuuksi. En halunnut nykyaikaista prom-mekkoa vaan jotain historiallista. Päädyin 1860-luvun tanssiaispukuun. Inspiraationa olen käyttänyt kreivitär Anna Fridrica Wilhelmina von Hallwylin tanssiaispukua, joka on säilynyt Hallwylska Museetin kokoelmissa ja jonka voi nähdä myös Édouard Boutibonnen maalaamassa kreivittären muotokuvassa. Puku on nimenomaan inspiraatiokuva, eikä sitä ole tarkoitus kopioida pikkutarkasti. Ei puvusta tule edes samanväristä. Tarkoitus olisi tehdä myös pukuun sopiva, ajanmukainen bonnetti.
Empirejuhlapuku minulla jo on, mutta päiväpukua ei. Sellainen olisi tarkoitus tehdä, ja siihen on jo kankaatkin kaapissa
1910-luvun pukukin olisi tarkoitus tehdä, ja sen pitäisi mahdollisesti toimia myös mekkonani/pukunani ylioppilasjuhlassani, vaikka siihen vielä aikaa onkin yli vuosi.
Dragonlance-ryhmäcossiin osallistun kentti Tasslehoff Takiaisjalkana. Projekti tullaan todennäköisesti kokoamaan valmiista osista(/vaatteista), joita muokataan vain kevyesti. Suurempia cosplayprojekteja ovatkin paricossit Larascan kanssa.
Keskeneräisiäkin projekteja riittää. Sinisestä keskiaikamekostani puuttuvat yhä napit - ja näpinlävet. Joannen kaapista minulle päätynyt renessanssipukukin kaipaa uudelleenistuttamista, jotta se olisi minulle sopiva.
Larasca
Tällä hetkellä olen tekemässä Murmelin tavoin lukion vanhojen tansseihin mekkoa Joannen avustuksella. Sen verran voin sanoa, että mekosta tulee punamusta ja hieman gootahtava. Enempää en kerro, vaan saatte sitten nähdä, kun se valmistuu.
Lisäksi osallistun muiden mukana Dragonlance-ryhmäcossiin Crysaniana. Pukuun on jo osa kankaista, mutta suunnittelu on vielä vähän vaiheessa. Tätä pukua lähden toteuttamaan alkuvuonna..
Yhteisinä cosplaysuunnitelmina meillä on Owari no Seraphin Mika, jonka Murmeli toteuttaa, ja Yuu, jonka minä toteutan. Lisäksi tällä hetkellä työn alla on Gon ja Killua Hunter x Hunterista, joista Murmeli on Gon ja minä Killua. Minulla on Killuan paidat valmiina ja housut ovat vielä kesken, mutta kengät puuttuvat vielä täysin. Murmelilla alkaa puku olla pikkuhiljaa valmis kenkiä ja peruukkia lukuun ottamatta, joista peruukki on tällä hetkellä haasteellisin.
Ensi vuosi on mielenkiintoinen. Yhtä aikaa minun pitäisi suunnitella sitä tarkasti ja joustavasti, jotta minulla on varaa elää tilanteen mukaan. En osaa yhtään sanoa, mihin kaikkiin tapahtumiin pystyn osallistumaan, mutta silti pystyn sanomaan, mihin osallistun (melko) varmasti. Elämme siis jännittäviä aikoja, ja mitä vain voi tapahtua.
Olen yrittänyt pitää ensi vuoden lähinnä pienten projektien ympärillä muutamaa pakollista suurempaa lukuun ottamatta. Paidoista ja puvuista puuttuu nyörejä, joten nyörihaarukka pääsee jälleen kerran hommiin, kunhan saan neulottua 4. Tohtorin kaulahuivin valmiiksi. Aikamatkaajan vaatekaappini kaipaa kuitenkin kipeästi myssyjä ja muita pieniä asusteita: ainakin pellavainen renessanssimyssy ja kukikas essu 1700-luvulle ovat pienten projektien listalla. Viittojakin pitäisi korjata ja parannella niin varhaisemmille kausille kuin 1700-luvullekin. Ainakin 1700-lukuviitan puuvillainen vuori saa väistyä ohuen villavuorin tieltä, sillä puuvillavuori tekee muuten lämpimästä villaviitasta todella kylmän ja keljun käyttää.
Hyvä olisi aloittaa ihan vain tutkimalla vaatekaappia ja käymällä sen sisältö läpi. Joitain aataminaikaisia vaatteita ei tule enää käytettyä, joten niistä on aika viimein luopua tai yrittää tehdä niistä jotain muuta. Tällaisia vaatteita ovat ainakin ensimmäiset keskiaikamekkoni, jotka ovat nykyisellä periodisilmälläni katsoen niin epäajanmukaisia, etten niitä enää suostu käyttämään. Toisen voisi vielä yrittää pelastaa leirikäyttöön, jos mekon saisi siistittyä ja värjättyä paremman väriseksi. Samoin ajattelin luopua 1700-luvun kimononutustani, jossa on aivan liian paksu pellavavuori, ja pelastaa sen reproduktioprinttipuuvillaisen kankaan johonkin toiseen nuttu- tai jakkuprojektiin. Tämä nyt ei vaadi vielä mitään toimenpiteitä, mutta joskus sitten.
1910-luku kuuluu suurempiin projekteihin, sillä olemme päättäneet juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä elävöittämällä. Suunnitelmat ovat vielä hieman auki, mutta luultavasti tarvitsen arkisemman asun ja iltapuvun. On ollut puhetta spiritistisen istunnon ja raittiusseuran kokouksen ennallistamisesta sekä itsenäisyyspäiväillallisista. Katsotaan nyt, mikä toteutuu ja mikä ei.
Arkisempi 1910-luvun asu on minulla vielä suunnittelun alla, mutta iltapuvuksi olen jo valinnut Lucilen suunnitteleman puvun vuodelta 1914. Sen hempeys, kepeys, veistoksellisuus ja tietty unenomaisuus vetosivat minuun heti. Vaikka olen löytänyt monta muutakin ihanaa aikalaispukua, en silti voi päästää irti tästä: näinhän jo untakin, että minulla oli se ylläni.
Nyt pitäisi vain löytää pukuun sopivat kankaat. Voi jopa olla, että Eurokankaasta löytyisi kermanväristä silkkisatiinia ja valkoista silkkisifonkia. Vaaleansinisestä, violetista ja vaaleanpunaisesta sifongista en edes haaveile. Ne täytyy joko itse värjätä valkoisesta tai hankkia muualta. Helman pitsi on itse painajainen: se repeytyy varmasti ajatuksestakin. Sillä ihmettelenkin, että puku on mainittu tanssiaispuvuksi. Miten on mahdollista, että tällä puvulla on tanssittu ja että puku on selvinnyt siitä ehjänä näihin päiviin asti vain kainaloiden hikiläikät kertomassa siitä, että pukua on joskus käytettykin?
Kuva: Norppa
Huhtikuun keväisiin naamiohuveihin minulla on suunnitteilla chemise-puku. Ostin aikoinaan Ikeasta verhot nimenomaan täksi puvuksi, ja olen säilyttänyt pukukankaitani nyt jo useamman vuoden verhoina. Nyt toki törmäsin Renaissance Fabricsilla valkoiseen puuvillavoileeseen, jota ei ollut hinnalla pilattu, joten puuvillasekoiteverhot taitavat jäädä verhoiksi tai päätyä johonkin toiseen projektiin.
Chemise-puku on helppo ja mukava päällä, ja sitä voi käyttää korsetin kanssa tai ilman. Se sopii aikakautensa puolesta hyvin naamiaistanssiaisiin, joiden teemana on Ranskan suuri vallankumous, ja puvun saa helposti asustettua hyvin vallankumoukselliseksi Trikolorin väreissä. Viime elokuussa lainasin Couture Mayah’n chemise-pukua kustavilaiselle piknikille Vanhan Vaasan museon pihamaalle, ja yllätyksekseni se ei ollut lainkaan niin muumipuku kuin olin pelännyt. Omastani tuskin tulee aivan yhtä röyhelöistä - vaikka mistä sitä ikinä tietää. Omaani haluaisin luultavasti kuitenkin pitkät, kapeat hihat ja istuvamman selän. Vive la Révolution!
Hieman tilanteesta riippuen saatan sujahtaa empiren puolelle. Tukholman empirepäivät houkuttelisivat, samoin Bathin Jane Austen Festival, mutta sinne tuskin rahkeet riittäisivät ainakaan vielä ensi vuonna, kun vaatekaappi täytyisi nyhjäistä täysin tyhjästä, vaikka essulta vaatteita varmasti lainaan saisikin. Mutta minulla on kyllä pieni laatikollinen intialaisia silkkisareja odottamassa muuntautumista empirepuvuiksi. Hieman essu väläytteli myös mahdollisuutta lähteä syyskuussa Traconin jälkeisenä viikonloppuna sveitsiläiseen linnaan romantismin ajan tanssiaisiin. Siinä olisi jälleen yksi valtava pukuprojekti, joka täytyisi aloittaa täysin tyhjästä. Murmelin vanhojentanssipukuprojektin vuoksi aikakauden pukuja tuijotelleena on pakko myöntää, että olisihan 1860-luvun tanssiaispuku Tanssiaispuku isolla T:llä valtavine helmoineen.
Entäs sitten se cosplay? Minähän vannoin, etten siihen haksahda. Eihän minusta ole siihen. Nyt vuoden päätteeksi huomaan ajautuneena täysin vahingossa mukaan oikeastaan kolmeen ryhmäcossiin, jotka todennäköisesti toteutuvat ensi vuoden puolella, ja River kaipaa edelleen viilausta. Miten tässä näin kävi? En tiedä, mutta syytän siitä seuraa, jolla on ilmiselvästi huono vaikutus minuun. Kaikkeen sitä ihminen lähteekin mukaan... Oikeasti olen vain iloinen, että olen päässytkin mukaan ryhmäcosseihin, koska olisihan se nyt kurjaa, jos kavereilla olisi aivan liian hauskaa keskenään enkä minä pääsisi mukaan.
The Sandman -ryhmäcossissa saan olla Endless-perheen nuorimmainen, Delight of the Endless, ennen traagista muutosta Deliriumiksi. Delightista on melko vähän kuvamateriaalia varsinaisen Sandman-sarjan puolella, mutta minun on annettu ymmärtää, että Endless Nightsissa törmätään myös Delightiin. Siispä Joannen sarjishyllylle iltalukemista lainaamaan! Assassin's Creedin puolella päädyin Revelations-pelin Sofia Sartoriksi, Ezion heilaksi ja lopulta vaimoksi. Tarkoituksena on kuitenkin tehdä historiallisesti ajanmukainen Sofia, jotta voin käyttää pukua myös elävöitystapahtumissa. Valitettavasti pelissä nähtävä puku ei sellaisenaan ole ajanmukainen, vaikka onkin hyvän matkaa "sinnepäin". Tähtien sotaakin on suunniteltu, ja sen puitteissa taidan päätyä geneeriseksi jediksi vartioimaan kuningatar Amidalaa. Nyt täytyy vain aloittaa säästäminen Ultrasabersin valosapeliin kaikilla herkuilla. Vihdoinkin esiteini-ikäisen minäni haaveet tulevat toteen! Jedipuku! Oma valosapeli!
Cossisuunnitelmia vuodelle 2017: Delight of the Endless, Sofia Sartor ja jedi (ilman partaa).
Odotan mielenkiinnolla seuraavaa vuotta ja olen tyytyväinen, jos edes osa suunnitelmistani toteutuu. Toisaalta en pistä pahakseni rauhallisempaakaan vuotta. Kunhan vain pääsen Worldconiin, ja minulla on sinne kaikki tarpeellinen valmiina ajoissa, olen ihan tyytyväinen. Pakollisten valmistuvien listalle voi lisätä myös Lucile 1914 -puvun, jotta pääsen illastamaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi, ja chemise-puvun, jotta pääsen tanssiaisiin. Tekemistä siis kyllä riittää. Saa nähdä, mitä kaikkia tapahtumia vielä kuvioihin pompsahtaakaan. Se on varmaa, että vuosi 2017 on jälleen yksi seikkailu.
Ensi vuonna seikkailumme jatkuvat ihan niin kuin tähänkin asti: Ompelukoneet pärisevät ja neulat suihkivat huonon läpän lentäessä ja teekuppien unohtuessa kaiken touhun keskellä jäähtymään. Tohistaan historiallisista tanssiaisista ja rynnätään siviilien sissiosastona sotatantereille tykkien jylistessä, ja taistelun jälkeen keräännytään tykkimiesten lettunuotiolle iltapalalle. Kaivaudutaan yhä syvemmälle pukuhistoriaan, opitaan ja oivalletaan uusia asioita. Pyöritään coneissa, ehkä luennoidaankin Aikamatka-akatemian nimissä. Sinkoudutaan yllätyskomennuksille.
Pöpi pipontekijämme Joanne on luvannut kaivella pipovarastojaan, ja Viikon pääasia -juttusarjamme jatkuu ainakin toistaiseksi. Joannen päähinevaraston laajuutta ei täysin tunneta, ja uusia pipoja, myssyjä, hattuja ja muita päähineitä syntyy jonkin verran lisääkin epämääräisellä tahdilla, joten eiköhän esiteltäviä pääkappaleita riitä vielä ainakin joksikin aikaa. Toivottavasti tähänastiset pääasiat ovat olleet viihdyttäviä ja hyödyllisiä.
Ensi vuoden puolella kurkistamme tarkemmin aikamatkaajien vaatekaappeihin. Vaatekaapit tursuavat kaikenlaista esiteltävää, joten luvassa on aikamatkaajien kuumia ja käytännöllisiä muotivinkkejä. Jos mietityttää, mitä milloinkin pitäisi pukea päälleen, kannattaa pysyä kuulolla. Toki, jos on toiveita, niitä voi heittää vaikka kommentteihin tämän postauksen alle. Mietimme vielä hieman, miten lähdemme pukupostauksia lähestymään, kaivamme kamerat esiin ja ryhdymme hommiin.
Aikamatkojen osalta kalenteri ei ole vielä kovin pullollaan tai mitenkään selkeä. Joanne on pääjärjestäjänä Humalasalon Talvi-illassa, joten keskiaikaa/renessanssia on luvassa heti tammikuussa. Hyvää seuraa, huhujen mukaan tuliturnajaiset, paronillinen hovi ja pöytiä notkuttavat pidot. Viime vuonna voitimme tarinankerrontakilpailun La Fortuna -esityksellämme, joten pitäisiköhän täksikin vuodeksi keksiä jotain?
1700-luku herää eloon pariinkin otteeseen Haiharassa kevään aikana. Ensin vietämme talvipäivää kartanolla käsitöiden, kuuman suklaajuoman ja mukavan ajanvietteen merkeissä. Ehkä askartelemme jotain vallankumouksellista kevään tanssiaisia varten? Huhtikuussa nimittäin vallankumous valtaa Haiharan kartanon, kun L'Amusette viettää perinteisiä keväisiä naamiohuvejaan. Näiden tapahtumien puikoissa pyörii Aïda, mutta varmasti muutkin aika-akateemiset ovat mukana järjestelyissä enemmän tai vähemmän. Pitäisi vain opetella rakentamaan giljotiini...
Keväällä totta kai Tampereella kuplii taas, ja sehän on mahtavaa! Eittämättä meidät voi bongata sieltäkin, jos vain on hionut bongaustekniikkaansa. Ensi vuoden isoin juttu conirintamalla on tietenkin Worldcon, jota odotamme jännityksestä kihisten. Sinne olemme suunnitelleet kaikenlaista ryhmäcossiprojektia ja muuta jännää pukuilua. Luvassa on ainakin The Sandman -ryhmäcosplay.
Syksyn aloittaa taas kotoisa Tracon, jonne on aina yhtä kiva mennä. Traconissa tasapainoilemme taas Hämeen keskiaikaseuran edustustehtävien, yleisen nörtteilemisen, cossaamisen ja aika-akateemisen ohjelman kanssa. Tänä vuonna meidän pitää muistaa olla ajoissa ohjelmasuunnitelmiemme ja -ilmoittautumistemme kanssa, jotta ei käy kuin tänä vuonna. Mutta aikamatkaajan on välillä niin vaikea pysyä kärryillä kalenterista!
Worldconin lisäksi ensi vuoden toinen suuri teema on 100-vuotias Suomi. Olemme elävöittäjäporukan kanssa pistäneet pystyyn 1910-luvun pukuhaasteen. Tarkoituksena on ensi vuoden aikana ommella 1910-luvun pukuja, jotta voimme juhlistaa 100-vuotista itsenäisyyttämme asianmukaisissa asuissa. Emme ole vielä tarkemmin suunnitelleet, millaisia tapahtumia aiomme järjestää, mutta puhetta on ollut kesäisistä puutarhajuhlista, spiritistisen istunnon ja raittiusseuran kokouksen ennallistamisesta, promenaadista ja itsenäisyyspäivän illallisista. Kävelypukuja, päiväpukuja, juhlapukuja, alusvaatteita... Niin paljon ommeltavaa ja niin paljon kauniita pukuja!
Yllätyksiä mahtuu varmasti matkaan. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu ja minne sitä päädytään. Sekin on osa koko touhun hauskuutta. Seikkailuja tulee usein vastaan lyhyelläkin varoajalla, mutta aika-akateemiset ovat aina valmiina hyppäämään mukaan.
Mitä suunnitelmia ja projekteja meillä mahtaakaan olla mielessä? Välipäivien ratoksi olemme kirjoittaneet pieniä katsauksia tulevaan vuoteen, kukin omalla tavallaan. Kaikkea ei tietenkään haluta paljastaa, mutta pieniä vihjeitä on varmasti luvassa vähän jokaiselta meistä. Pysykäähän matkassa mukana, ja kiitos tästä vuodesta teille kaikille, joiden kanssa olemme saaneet seikkailla! Jatketaan samaan malliin ensi vuonnakin.
Aika-akateemiset toivottavat kaikille oikein rauhallista ja pulleaa joulua sekä seikkailullista tulevaa vuotta - oli se sitten 2017, 1789, 1500 tai jotain ihan muuta!
Joannen piirtämässä aika-akateemisten joulutervehdyksessä sinkoudumme läpi aikapyörteen kohti uusia seikkailuja. Mutta kuka on kukin ja minne menossa? Osaatko sinä arvata?
Joulu hiipii jo aivan kulman takana, ja pienet assassiinit ovat käärineet ahkerasti paljon paketteja. Lahjakasaan oli hyvä köllähtää torkuille ja kerätä voimia aattopöydän herkkuja varten.
Tohtoreita ripustettu ompi kuusen oksille... Aïdan joulukuuseen muutti eilen lisää Tohtoreita (ja eräs hemaiseva pörröpää), kun Joanne kantoi joululahjakassin lentotukikohtaan. Pieniä amigurumihahmoja oli syntynyt Joannen virkkuutehtaalta pitkin syksyä, ja osa oli päässyt muuttamaan kuuseen jo ensimmäisen adventin jälkeen.
Pään ja vartalon perusohjeet Joanne lunttasi amigurumikirjasta Karmivan suloiset amigurumit. Samoin osa vaatteiden perusmalleista on samasta kirjasta, mutta muuten suloiset pallerot on saatu näyttämään Tohtorin eri inkarnaatioilta käyttämällä luovaa hulluutta ja soveltamalla.
Amigurumeihin ei tullut ripustusnarua, vaikka ne joulukuuseen olikin tarkoitettu - ainakin jouluksi - koska ne näyttäisivät aivan liian helposti hirtetyiltä. Se ei ehkä juuri nostattaisi joulumieltä. Niinpä Tohtori jos toinenkin nyt välillä tipahtelee kuusesta, mutta onhan Tohtori silloin tällöin vähän puusta pudonneen oloinen, joten ehkä se ei ole niin vaarallista.
Kuolema heiluttelee miekkaa, ja assassiini ja River päättivät ottaa jalat alleen.
Kuva: Larasca
Olipa kerran heinäkuinen kesäviikonloppu, photoshoot ja Suomen suvi. Niin rankkasade yllätti aika-akateemiset kesken ensimmäisen cosplay-kuvaussession. Joanne kekkaloi The Sandmanin Deathinä, Norppa assassiininuorukaisen ja Aïda River Songina Murmelin ja Larascan toimiessa kuvaajina ja kuvausapulaisina. Ensi kerralla uskomme sääennustetta!
Täti Johanna vetäytyi syrjään tanssiaisten hälinästä hengähtämään ja tarttui hiileen L'Amusetten järjestämissä tanssiaisissa Pikkupalatsilla syyskuussa 2013. Tanssimestarimme hiipi häiritsemään levollista piirustushetkeä, ja ikimuistoinen tilanne tallentui myös Aïdan pikapiirturiin.
"Draw me like one of your French girls." Ja täti Johannahan teki työtä käskettyä.
Tobi on ilmalaivamme mekaanikko, joka yleensä nähdään melko poikamaisissa vaatteissa möyrimässä konehuoneessa, mutta todistettavasti Tobi on joskus pukeutunut myös hameeseen - ainakin ajalla ennen ilmalaivaa. Ilmalaivamme miehistö on silloin tällöin pohtinut - etenkin pikantisti koneöljyltä maistuneen aterian äärellä - onko kovin viisasta antaa mekaanikon hoitaa myös kokkaushommat...
Aïda yritti päätyä renessanssiruhtinaan hoviin, mutta pyörremanipulaattori temppuili (taas!) ja paiskasi aikamatkaajan pyörteestä suoraan Finnconiin Tampereen yliopistolle. Samperin rakkine...! Toisaalta Finnconista mukaan tarttui pari Sandman-albumia, joten loppu hyvin, kaikki hyvin, ja Aïdakin oli enemmän kuin onnellinen täydennyksestä kokoelmaansa.
... joka valitettavasti ei ollut Lontoo. Koska aika-akateemisilla ei ollut aikaa eikä rahaa lähteä Lontooseen, jouduimme tyytymään ihan kotimaiseen sumuiseen pääkaupunkiin ja suuntaamaan talvisen ja erittäin sivistävän retkemme Helsinkiin ja Helsingin museoihin. Etelärannikolle meitä veti etenkin tammikuussa Kansallismuseossa päättyvä Renessanssi. Nyt! -näyttely. Koska Helsinki on pullollaan mielenkiintoisia kohteita näin aikamatkaajan ja perusnörtin näkökulmasta, retkikuntamme karttaan piirtyi paljon palluroita merkkaamaan museoita, kangas-, askartelu-, taidetarvike-, sarjis- ja kirjakauppoja. Tiesimme, että yhdeksän tuntia Helsingissä on aivan liian lyhyt aika kaikkeen, mutta eihän sitä koskaan tietäisi, paljonko museoilta jäisi aikaa...
Aikamatkaajat liikkuvat niin aikaisin, että kadut ovat vielä tyhjiä.
Retkueemme kohtasi aamuisen sumun seassa rautatieasemalla reput ja laukut pullollaan eväitä ja vielä unihiekkaa tukasta rapsutellen. Mahtuipa aamuun eeppinen taisto arki- ja lauantaibussiaikataulujenkin kanssa. Aikainen lintu madon nappaa, mutta mato on fiksu, jos lähtee ajoissa. Vaikka lauantainen aamuherätys tuntui pahalta, olimme päättäneet lähteä kahdeksan junalla kohti Helsinkiä, jotta meille jäisi mahdollisimman paljon aikaa perillä. Onneksi junan letkeän lupsakka konduktööri piristi meitä valtavasti ja sai meidät nauramaan mahtavilla kuulutuksillaan. Eväitä oli vajaan kahden tunnin junamatkalle sen verran, että vastakkaisten paikkojen pöydän lisäsiivekkeetkin oli avattava. Eihän sitä tiedä, vaikka olisimme kuolleet nälkään junamatkalla... Ja pitäähän toinen aamupala olla mukana kaiken varalta!
Osa vaatimattomista eväistämme.
Dokumentaatio on tärkeää. "Hyvä tästä tulee..."
Menomatka sujui hilpeissä merkeissä. Rautatieasemalla kävimme moikkaamassa kivimiehiä ja otimme suuntiman kohti Sinebrychoffin taidemuseota. Ihmettelimme aamuhiljaista Helsinkiä, joka oli kylmä, kostea ja kietoutunut salaperäiseen sumuun. Sumu tunki nihkeät lonkeronsa joka paikkaan, ja merellinen koleus yllätti jälleen kerran sisämaan asukit. Miten Helsingissä voikin aina olla niin kylmä! Vaelsimme keskustan halki kuin parhaatkin turistit kamerat ja kännykät ojossa kuvaten kaikkea mahdollista puluista pylväisiin ja ratikoista Ruttopuistoon. Tarkoituksena kun oli kerätä materiaalia jonkin sortin vlogiakin varten.
Sinebrychoffin taidemuseo oli pakollisten kohteiden listallamme. Kotimuseon puoli oli näin joulun alla vielä viehättävämpi kuin yleensä. Oli kuin olisi astunut jouluisen sadun sivuille. Joulukuuset tuikkivat nurkissa ja loivat satumaisen tunnelman kauniiden interiöörien kanssa. Melkeinpä olisi tehnyt mieli käyskennellä huoneissa empirepuvuissa, kiitos henkeäsalpaavan empiresalin, ja siemailla lämmintä teetä kirjeitä lueskellen. Museorakennus itsessään on jo loistava helmi, eikä siellä oikein tiedä, minne silmänsä laittaisi, kun aina on jotain ihasteltavaa. Koko tunnelma siivittää ajatukset jo aivan toisiin aikoihin.
Sinebrychoffin kokoelma on upea. Lukuisat muotokuvat miellyttävät aikamatkaajaa, sillä niistä näkee todella hienosti pukujen, kampausten ja asusteiden yksityiskohtia. Siksi pyysimmekin lupaa kuvata, ja kameran muistikortille tallentui läjäpäin kuvia puvuista ja niiden yksityiskohdista. Kuvakokoelmamme sai mukavasti täydennystä etenkin 1700- ja 1800-luvun pukuja silmällä pitäen.
Sinebrychoffin museokauppa on vähän vaarallinen paikka. Nytkin mukaan tarttui postikortteja ja magneetteja jääkaapin ovea koristamaan. Mutta kun museokaupat! Pienet, mahtavat puodit museoiden nurkassa! Houkuttelevat kiusaukseen tehokkaammin kuin karkkikauppa, jos minulta kysytään.
Gerard ter Borch: Viiniä juova nainen kirje kädessään (n. 1665)
Antonio da Pereda: Vanitas (n. 1600-luvun puoliväli)
Koska koirat ovat aina olleet maalauksissa niin kovin kauniita...
Henri-François Riesener: Muotokuva äidistä tyttärensä kanssa (1816-1823)
Lucas Cranach vanhempi: Nuoren naisen muotokuva (1525)
Adolph Ulric Wertmüller: Mademoiselle Charlotte Eckerman (1784)
Rembrandt: Lukeva munkki (1661)
Anthony Jansz. van der Croos: Huis ten Bosch -linnan puisto (1650)
Adélaide Labïlle-Guiard (1749-1803): Mme Dugazon Babetin roolissa
(ajoittamaton)
Sinebrychoffilta suuntasimme suoraan Kansallismuseolle. Tosin matkalla meidän piti pysähtyä pitämään pieni muffinssitauko. Aïdan Joannelta viime vuonna joululahjaksi saamat aikamatkaajan eväsmuffinssit eivät onnistuneet aivan niin hyvin kuin oli tarkoitus, mutta oli niissä sen verran paljon sokeria ja rasvaa, ettei niiden sangen rujo ulkomuoto haitannut, sillä saihan niistä paljon kaivattua energiaa.
Niin suuntasimme Kansallismuseolle seuraten sumun keskellä pilkottavaa mainoslakanaa: "History is here!" Aikamatkaamista ei ole koskaan tehty helpommaksi. Kunhan seurasimme vain kylttiä! Mahtavaa. Kerrankin helppoa ja vaivatonta. Tosin hieman eksyimme työmaan vuoksi, mutta ainahan pitää hieman osua harhaan ja mutkitella matkalla. Kohtasimmepa Tohtorinkin matkallamme kohti menneitä aikoja, mutta minun ei annettu juosta perään. Aikajanat ja silleen...
Renessanssinäyttely oli mielenkiintoinen mutta melko uskonnollispainotteinen. Toki uskonnollisetkin maalaukset olivat mielenkiintoisia, sillä onhan niissäkin aina kätketty tarinansa. Yleensä on ihan mielenkiintoista tietää, kuka teoksen on tilannut, minne ja miksi. Tietynlaista vallankäyttöä sekin. Oli näyttelyssä erityiseksi iloksemme myös maallisia muotokuvia, joista syynäsimme taas pukujen ja asusteiden yksityiskohtia. Mieleen jäi etenkin nainen vihreässä puvussa sekä aluspaidan pääntien mustakirjonta. Bongasimme myös paljon mielenkiintoisia pääasioita, joita ehkä kokeillaan joskus hamassa tulevaisuudessa... menneisyydessä?
Renessanssista siirryimme keskiaikaan ja sukelsimme Suomen historiaan Kansallismuseon muissa näyttelyissä. Kauniista esineistä ei vain ollut tulla loppua! Kuolattavaa riitti vitriinitolkulla. Eräs elävöittäjäystävämme oli pyytänyt, että ottaisimme hänelle valokuvia keltaisesta 1700-luvun puvusta, jos se olisi näytillä, ja Norppa taiteili muutamia kuvia talteen lasin läpi.
Sattumalta törmäsimme huoneeseen, jossa oli paljon ihmisiä istumassa pöytien ympärillä kirjontaan uppoutuneina. Tämä tietenkin kiinnitti huomiomme. Paljon kirjovia ihmisiä! Lajitovereita! Joukossa oli muutama tuttukin aikamatkoiltamme, joten rohkaistuimme astumaan sisään. Pöydille oli levitettynä tekeillä oleva reproduktio Maskun peitteestä. Villaintarsia oli joulukuussa jo loppumetreillä, ja pääsimme katsomaan, kun osia yhdisteltiin. Peite oli upea jo palasinakin! Reproduktion tekemiseen osallistuneiden neulansuihkijoiden kädenjälki oli kaunista. Projektikin oli mielenkiintoinen, ja oli hienoa, että harrastajia oli otettu mukaan tekemään ennallistusta. Projektiin on varmasti uponnut satoja työtunteja. Toivottavasti reproduktio jää Kansallismuseoon näytille, jotta pääsemme ihailemaan sitä joskus koko komeudessaankin. Hienoa työtä!
Nälkä alkoi kuitenkin jo painaa seuruettamme, joten suuntasimme taaperruksemme kohti Kamppia ja kiinalaista mättöä.
Kansallismuseon pihalla oli lumoava joulukuusimetsä.
Giovan Battista Moroni: Isotta Brembati
Luca Mombello: Synnitön sikiäminen
Massut täynnä nuudeleita luikahdimme Hiljaisuuden kappelin varjosta kohti Hilsun työpaikkaa ja jälkiruokaa. Kurvasimme kuitenkin ensin Eurokankaan kautta. Sujahdimme liikkeeseen juuri ennen sulkemisaikaa, joten kovin suuria palalaarikaivauksia emme ehtineet suorittaa. Taisimme löytää vain helvetillistä karvakangasta Riverin Pandorica Opens -karvaliiviin (sen työstäminen on varmasti silkkaa helvettiä - karvaa kaikkialla!) ja sinistä flanellinkaltaista kangasta Killuan sortseihin.
Eurokankaassa alkoi jo vähän väsyttää.
Glögiä ja jäätelöä himoiten vaelsimme Hilsun työpaikalle. Toimitimme samalla myös tonttuhommia, sillä matkassamme oli Hilsun joululahja. Kovin montaa sanaa emme ehtineet Hilsun kanssa vaihtaa, mutta oli kuitenkin mukava nähdä. Hiljalleen aloimme jäätelöpurkkien ääreltä siirtyä kohti viimeistä koitosta: Akateemista kirjakauppaa! Onneksi meidän oli ehdittävä junalle, joten emme voineet jäädä Akateemisen kirjakaupan houkutusten pesään. Ostostemme paino oli moninkertaistunut, kun viimein lähdimme kohti rautatieasemaa. Pukukirja, joululahjoja, Gaimania...!
Joululahja aikamatkaajalle pällillä kortilla ja suloinen pöytäankka.
Kaiken kaikkiaan meillä oli hauska päivä. Harmillisesti yhdessä päivässä ei kuitenkaan ehdi eikä oikein jaksakaan koluta kovin montaa museota, kaikkia houkuttelevia kauppoja ja muita nörttejä viehättäviä nähtävyyksiä. Täytyy siis joskus lähteä uudestaan valloittamaan Helsinkiä!
Matkavideoreportaasiamme kamerat kädessä kokosivat tällä kertaa pääasiassa Norppa, Aïda ja Larasca. Norppa hoiti editoinnin, ja tekstitykset teekupposen äärellä kokosi pilkkupartio Norppa & Kuutti. Videon löytää Norpan eli GreenCosplayn Youtube-kanavalta, koska Aika-akateemisilla - ei ainakaan toistaiseksi - ole vielä omaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa?
Mitä luukusta paljastuukaan? Assassiini! Valmistaudu kohtaamaan kohtalosi!
Kuva: Larasca
Norpan komean vaarallinen ja vaarallisen komea assassiini on seikkaillut jo muutamissa coneissa, ja pääsipä ranskalainen vallankumouksellinen mukaan heinäkuiseen photoshoottiimmekin heiluttelemaan Joannen miekkaa.
