4. Tohtorin kaulaliina

Tom Baker Tohtorina. Kuva: BBC

Tohtori on tunnettu erikoisesta tyylitajustaan. Milloin Tohtori on nähty krikettipojuna, milloin teatraalisissa samettitakeissa röyhelöineen, milloin ajanherra taas on näyttänyt räpiköineen kangaskaupan palalaarissa, milloin taas näyttänyt varastaneen isoisän vaatteet... Aina kuitenkin jokin nousee Tohtorin vaatetuksessa kantavaksi, tunnistettavaksi jutuksi: Nelosella se on kiistatta kaulaliina.

Neljännen Tohtorin tyyliä on kuvailtu "boheemiksi seikkailijaksi", ja minusta se on oikein kuvaava ilmaisu. Vaikken olekaan vielä 4. Tohtorin seikkailuja nähnyt, pidän tyylistä todella paljon. (Mutta Big Finishin kuunnelmat: Tom Bakerin ääni, uuh!) Ehkä se lämpimillä, maanläheisillä, hieman hassuttelevilla väreillään puhuttelee minua. Kahden eri ruutukuosin yhdistäminen on ehkä ainoa asia, jolta haluan silmäni ummistaa, mutta Tohtori on Tohtori, joten...

Ikonisen kaulahuivin kerrotaan syntyneen, kun neulojalle oli annettu kopallinen lankoja ja pyydetty suunnittelemaan niistä uudelle Tohtorille kaulaliina. Epäselväksi oli jäänyt, tarkoitettiinko, että huiviin voisi käyttää korissa olevia lankoja vai että huiviin pitäisi käyttää korissa olevat langat. Tuotantotiimi kuitenkin ihastui värikkääseen luikeroon, ja huivi päätyi meidän kaikkien iloksi Tom Bakerin Tohtorin kaulaan.

Huivi ei kuitenkaan pysynyt koko ajan samana vaan sen pituus, värit ja raidat vaihtelivat. Näihin huivin eri versioihin löytää kyllä netistä ohjeita. Erikseen oli myös lyhyempi stunttihuivi (joka tuskin sekään oli oikeasti käytännöllisen lyhyt). Pisimmillään huivi oli yli seitsenmetrinen, 24 jalkaa eli noin 7,3 metriä pitkä. Lopuksi kaudella 18 huivin väriskaalaa virtaviivaistettiin seitsemästä väristä burgundinpunaisen sävyihin.

En enää edes muista, mistä sain ajatuksen neuloa 4. Tohtorin kaulaliinan. Olen aina ollut ylipitkien kaulaliinojen ystävä, ja kevääksi olisi kiva olla jotain kaulanlämmikettä. Korpinkynsihuivini oli jo aika nähty, joten kaipasin jotain uutta. Hauskaa olisi, jos huivi vielä onnistuisi nostamaan jonkun satunnaisen, kadulla vastaan tulevan whovianin huulille pienen hymyn. Takuuvarmasi huivi piristäisi myös minun askeliani ja tekisi arjesta seikkailun.

Olin jo valmis laskemaan kuvista summittaisia raitojen määriä, mutta onnekseni netistä löytyi roppakaupalla erilaisia ohjeita ja kaavioita Tohtorin tunnusomaisesta kaulahuivista. Totta kai kaulaliina oli ehditty dokumentoida jo moneen kertaan! Näin huivin jo neulottuani törmäsin tietenkin Tohtorin huiveille omistetulle sivustolle, josta löytää jotakuinkin kaiken mahdollisen tiedon huivista ja sen eri versioista. Harmi, etten löytänyt sivua aikaisemmin.

Ongelmaksi muodostuikin se, että huivista on ollut useita eri versioita 4. Tohtorin seikkailujen aikana. Lopulta pallottelin kahden ohjeen välillä ja päädyin helpompilukuiseen. Sen väitettiin olevan BBC:n julkaisema ohje, joten ajattelin olla olematta skeptikko ja käyttää ko. ohjetta. Loppujen lopuksi en jaksanut aivan kauheasti panostaa ohjeen taustojen tutkimiseen.

Lankojen löytyminen oli hieman haasteellista. Pakko sanoa, että Tohtorin huivin värit eivät juuri nyt ole kovin suuressa huudossa ainakaan neulelankojen värivalikoiman perusteella. Käytin pääasiassa Maija-lankaa, mutta valitettavasti se ei tarjonnut kaikkia tarvitsemiani värejä, joten jouduimme Joannen kanssa kaahimaan ja koluamaan kaikki Lankamaailman hyllyt, kunnes löysimme tyydyttävät täydennykset. Harmillisesti kaikki langat eivät olleet aivan yhtä paksuja, mutta loppujen lopuksi se ei kauheasti näy valmiissa huivissa.

Pieni korillinen kirjavia lankoja.

Aloitin huivin marraskuussa. Se oli minulle juuri sopivan yksinkertaista neulottavaa: Aina-oikein sujuu sentään näilläkin räpylöillä, vaikka neulomiseni hitaanlaista onkin toinen puikko polvien välissä. Huivi vaati pienen korillisen lankaa ja sen lisäksi roimasti takamuksen puuduttamista ja pitkää pinnaa, joka ei todellakaan ole vahvuuksiani. Kärsimättömän ihmisen apuna kuuntelin taustalla Doctor Who -kuunnelmia Sptifysta ja katselin animaatiosarjoja, joita ei juurikaan tarvinnut varsinaisesti seurata. Siitä huolimatta huivi unohtui välillä viikkokausiksi koppaansa, kunnes taas muistin poimia sen kätösiini. Hiljalleen huivi luikerteli aina vain pitempänä.

Käsialani on todella tiukkaa, joskaan nyt se ei enää soinut puikoilla, kuten ennen. Isommat puikot olisivat voineet olla paremmat. Nytkin käytin 3½ puikkoja ohjeen koon 4 sijaan. Sanomattakin selvää, että jos neuloo tiukkaan ja ohjetta pienemmillä puikoilla, huivista tulee lyhyempi kuin pitäisi. Kun huivi oli päätelty, sen pituus oli 235 cm eli paljon lyhyempi kuin odotin. Lopun häämöttäessä aloin jo epäillä olisiko ohje pitänyt neuloa kahteen kertaan, mutta eihän siinä niin lukenut.

Päätteleminen oli tuskaa, mutta onneksi mummu tuli vauhdikkaasti toisesta päästä vastaan. Kai se oli sitä lapsenlapsen ja isoäidin laatuaikaa, kun istuimme sohvalla ja kumpikin päättelimme kaulahuivia omasta päästämme. Vaikka kuulemma huivini oli aivan liian pitkä ja epäkäytännöllinen ja sitä ei missään nimessä pitäisi ainakaan enää venyttää, silti siitä pidettiin ja värejä kehuttiin kivoiksi. Outoja, nämä sukulaisnaiset...

Venyttämätön luikero vielä monella päällä ja hännällä

Päätin venyttää huiviin lisää pituutta. Onhan Tohtorin huivikin venähtäneen ja valmiiksi kulahtaneen näköinen, ei mikään vasta puikoilta päätelty, muhkea ja napakkuudessaan pörheä. Yli kaksimetristä huivia oli mahdoton saada mihinkään kerralla venymään tasaisesti, joten kastelin aina pätkän lavuaarissa ja viritin pyykkipojilla pyykkitelineelle mahdollisimman tasaisesti venyttäen kuivumaan. Käytössä huivi kyllä tasottuisija mahdolliset pyykkipoikien jäljet ja muut muhkurat katoaisivat. Näin sain huiviin n. 130 cm lisää pituutta. Summittaisesti mitaten huivilla oli käyttöön päätyessään pituutta noin 360 cm, ja lisäsenttejä on varmaan tullut käytön myötä jonkin verran.

Huivi sai kokea keskiaikaisia kidutusmenetelmiä venytyspenkissä.

Viimeistelynä huivi sai vielä hapsutupsut päihinsä. Taisin tehdä tuplamuhkeat tasselit ohjeeseen nähden, mutta niistä tuli kivan näköiset. Vain vihreä lanka loppui kesken, ja parista tasselista jäi puuttumaan toinen vihreä lanka, mutta mieluummin niin kuin että vihreä olisi puuttunut kokonaan yhdestä tasselista. Tädin tasselitehtaalla minä mittasin ja Joanne pujotteli ja solmi tupsuja kiinni. Pieni hapsottavien latvojen tasaus saksilla ja lopultakin huivi oli valmis seikkailuihin!

15. maaliskuuta lähtien kuljinkin sitten koko kevään huivi kaulassa vaihtaen sen vain välillä mummun neulomaan uuteen korpinkynsihuiviin. Rakastuin Tohtorin huiviin aivan totaalisesti. Se venyi ja vanui käytössä ihanasti. Sen sai kieputtaa kaulan ympäri vain kerran tai useamman riippuen, kuinka kylmä oli. Juostessa se läiski jalkoja. Kuraisina päivinä sen päitä sai varjella dippaantumasta loskaan. Vaikka päivä olisi ollut kuinka harmaa, tämä huivi kyllä valaisi sen ja sai hyvälle mielelle.

Uutuuttaan hieman alkukankea huivi

Ainakin Riverillä oli hauskaa Tohtorin huivin kanssa Tampere Kupliilla. 

Riverillä saattoi olla vähän liiankin hauskaa... Huivi päätyi myös hyppynaruksi. Pyörittäjiksi ilmaantuivat Kuolema ja sieluja hamuava demoni. Kuinkas muutenkaan...

Viikon pääasia #15: Yksi huntu, monta tyyliä

Välillä sitä on kiire, ja pitäisi saada jotenkin yksinkertaisesti ja nopeasti pääasiat kuntoon. Ehkä tapahtuma pääsi yllättämään ja mitään sopivaa päähinettä ei olekaan? Ehkä aikaisin aamulla teltassa ei vain jaksa vääntää ja väkertää monimutkaisten huntujen ja huntuneulojen kanssa? Ehkä muuten vain tekee mieli jotain yksinkertaista, helppoa ja vaivatonta? Tämän yksinkertaisemmaksi päähine ei enää oikeastaan voi tulla. Pitkä, suorakaiteen mallinen, valkea huntu pelastaa monesta kiperästä tilanteesta. Vaikka huntu itsessään on lähes hävyttömän yksinkertainen, se on kuitenkin mitä monipuolisin pääasia. Sen voi kieputtaa ja solmia päähänsä monella eri tavalla, eikä sen pukemiseen edes tarvita neuloja (ainakaan näihin malleihin).

Joannen huntu on ohut, villainen kaulahuivi, joka löytyi kirpputorilta. Huivista on nipsaistu pois hapsut, ja reuna on huoliteltu uudelleen. Hunnun mitat ovat 185 x 70 cm. Tämä on jopa turhan leveä muutamiin tyyleihin, mutta hunnun voi hyvin taittaa pituussuuntaan kaksin kerroin. Hyviä materiaaleja hunnuksi ovat hyvin laskeutuva pellava ja ohut villa.

Varhaiset tyylit

Varhaisesta keskiajasta ja viikinkiajasta on hyvin vähän dokumentaatiota. Siksi nämä kaksi ensimmäistä tyyliä ovat lähinnä valistuneita arvauksia ja mahdollisuuksia. Kirjalliset lähteet kertovat kyllä keskiajalla pidetyn päänpeittoa, mutta viikinkien osalta tilanne ei ole lainkaan niin selvä. Esimerkiksi Lohilaaksolaisten saagassa huntujen käytöstä mainitaan, mutta tarinat on kirjoitettu talteen vasta kristillisellä ajalla. Pienet figuurit, joita viikinkinaisista on säilynyt, ovat esitykseltään hyvin viitteellisiä ja kuvaavat usein yliluonnollisia hahmoja, kuten valkyyrioita ja jumalattaria. Uskontoon tapa tuskin liittyi, mutta hiusten peittäminen on hyvä tapa pitää päätä lämpimänä ja suojata hiuksia ja päätä lialta, hyönteisiltä ja luonnonvoimilta, kuten paahtavalta auringolta. Siksi uskon jotain yksinkertaisia ratkaisuja käytetyn.

Huntu on taitettuna pituussuunnassa kaksin kerroin. Vastaavasti voisi käyttää kapeampaa huntua. Päät on sidottu solmulle niskaan. Hiusten tulee olla kiinni esim. pään ympäri kierretyllä palmikolla. Joillakin valkyyriafiguureilla näkyy solmu niskassa. Tämä voi olla tehty hiuksista, mutta mielestäni voisi sen ajatella olevan myös kangasta.

*****

Tälle ei ole oikein mitään perustetta. Muistan törmänneeni tähän muiden harrastajien päässä ja nähneeni tästä kuvia internetissä seikkaillessani. Tyyli on kuitenkin helppo, enkä näe sitä millään muotoa mahdottomana. Huntu on edelleen taitettuna pituussuuntaan kaksin kerroin, päät on rullattu tiukasti ja kieputettu ja solmittu hiusten muodostaman nutturan ympärille.

*****

Evangelia per annum - BSB Clm 2939 fol. 12r

Tämä on ehkä helpoin ja nopein varhaiskeskiaikainen tapa peittää päänsä. Huntu on vain yksinkertaisesti kietaistu huppumaisesti pään ympärille. Tyyli periytyy suoraan antiikista. Tähän tyyliin kietaistuihin huntuihin voi törmätä esimerkiksi Chartres'n katedraalin patsailta, ortodoksisissa ikoneissa ja varhaiskeskiaikaisissa kuvissa.

Tätä huntuviritelmää on tulkittu monella tapaa. Netissä näkee usein kaavoja pyöreästä hunnusta, johon on leikattu aukko kasvoja varten. Tämä tuntuu kuitenkin hieman erikoiselta ajatukselta ajalla, jolloin sakset eivät olleet järin hyviä, vaatteita ei muutenkaan räätälöity kummemmin ja kangas käytettiin hyödyksi viimeistä tilkkua myöten. Soikean aukon leikkaaminen keskellä pellavaa suorastaan kiljuu hukkapalaa. Kuvissa piirrosjälki on niin tyyliteltyä, että näyttää siltä kuin hunnussa olisi vain aukko kasvoille, mutta tämä on luultavasti voinut olla vain ajan tapa piirtää huntu. Myöhemmällä ajalla huntua on alettu kiinnittää neuloilla, ja se on näyttänytkin jo erilaiselta. Tällaisenaan ilman neuloja päähän kietaistuna huntu jäi kuitenkin myöhäisempiinkin pyhimyskuviin.

Ei näin! 

*****

1200-luku ilman neuloja.

Lähtötilanne: toinen puoli rullataan
ja toinen puoli on vapaana.

Ms M. 638 - Morgan Bible AKA Maciejowski Bible fol. 4r, n. 1250.
The Pierpoint Morgan Library, New York

Tämä tyyli on 1200-luvulta. Hiukset ovat kiinni ja nutturalla tai mahdollisesti pään ympärille kiedotulla palmikolla, johon mallipään peruukki ei valitettavasti taivu. Huntu on jälleen taitettu pituussuunnassa kaksin kerroin. Keskikohta on asetettu päälaelle ja toinen puoli kieputettu tiukalle rullalle. Toinen puoli roikkuu vapaana ja nostetaan leuan alta (katso, että nuttura jää takana hunnun sisään). Rullattu puoli kierretään pään ympäri pannaksi, joka pitää rakennelmaa paikallaan, vapaa puoli nostetaan leuan alta rullan ali ja rullan pää tungetaan rullan alle, jotta koko hökötys pysyy kasassa.

*****

1400-luvun turbaanimainen pääasia

1400-luvulla päähän voi jo kietaista hunnusta turbaanimaisemman päähineen. Huntu on yhä taitettu pituussunnassa kaksin kerroin ja keskikohta asetettu päälaelle. Molemmat päät kiedotaan tiukalle rullalle, jotka sitten viedään ristiin niskasta, tuodaan otsalle ja pujotellaan toistensa lomaan. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että erilaiset turbaanimaiset päähineet vaikuttivat olevan muodikkaampia miehillä. Naisilla näitä näkee kuvissa harvemmin, ja niihin törmää yleensä työtä tekevien päässä.

Tacuinum sanitatis, (Rome MS)fol. 182r

Gentile da Fabriano, Adoration of the Magi, 1423