... joka valitettavasti ei ollut Lontoo. Koska aika-akateemisilla ei ollut aikaa eikä rahaa lähteä Lontooseen, jouduimme tyytymään ihan kotimaiseen sumuiseen pääkaupunkiin ja suuntaamaan talvisen ja erittäin sivistävän retkemme Helsinkiin ja Helsingin museoihin. Etelärannikolle meitä veti etenkin tammikuussa Kansallismuseossa päättyvä Renessanssi. Nyt! -näyttely. Koska Helsinki on pullollaan mielenkiintoisia kohteita näin aikamatkaajan ja perusnörtin näkökulmasta, retkikuntamme karttaan piirtyi paljon palluroita merkkaamaan museoita, kangas-, askartelu-, taidetarvike-, sarjis- ja kirjakauppoja. Tiesimme, että yhdeksän tuntia Helsingissä on aivan liian lyhyt aika kaikkeen, mutta eihän sitä koskaan tietäisi, paljonko museoilta jäisi aikaa...
Aikamatkaajat liikkuvat niin aikaisin, että kadut ovat vielä tyhjiä.
Retkueemme kohtasi aamuisen sumun seassa rautatieasemalla reput ja laukut pullollaan eväitä ja vielä unihiekkaa tukasta rapsutellen. Mahtuipa aamuun eeppinen taisto arki- ja lauantaibussiaikataulujenkin kanssa. Aikainen lintu madon nappaa, mutta mato on fiksu, jos lähtee ajoissa. Vaikka lauantainen aamuherätys tuntui pahalta, olimme päättäneet lähteä kahdeksan junalla kohti Helsinkiä, jotta meille jäisi mahdollisimman paljon aikaa perillä. Onneksi junan letkeän lupsakka konduktööri piristi meitä valtavasti ja sai meidät nauramaan mahtavilla kuulutuksillaan. Eväitä oli vajaan kahden tunnin junamatkalle sen verran, että vastakkaisten paikkojen pöydän lisäsiivekkeetkin oli avattava. Eihän sitä tiedä, vaikka olisimme kuolleet nälkään junamatkalla... Ja pitäähän toinen aamupala olla mukana kaiken varalta!
Osa vaatimattomista eväistämme.
Dokumentaatio on tärkeää. "Hyvä tästä tulee..."
Menomatka sujui hilpeissä merkeissä. Rautatieasemalla kävimme moikkaamassa kivimiehiä ja otimme suuntiman kohti Sinebrychoffin taidemuseota. Ihmettelimme aamuhiljaista Helsinkiä, joka oli kylmä, kostea ja kietoutunut salaperäiseen sumuun. Sumu tunki nihkeät lonkeronsa joka paikkaan, ja merellinen koleus yllätti jälleen kerran sisämaan asukit. Miten Helsingissä voikin aina olla niin kylmä! Vaelsimme keskustan halki kuin parhaatkin turistit kamerat ja kännykät ojossa kuvaten kaikkea mahdollista puluista pylväisiin ja ratikoista Ruttopuistoon. Tarkoituksena kun oli kerätä materiaalia jonkin sortin vlogiakin varten.
Sinebrychoffin taidemuseo oli pakollisten kohteiden listallamme. Kotimuseon puoli oli näin joulun alla vielä viehättävämpi kuin yleensä. Oli kuin olisi astunut jouluisen sadun sivuille. Joulukuuset tuikkivat nurkissa ja loivat satumaisen tunnelman kauniiden interiöörien kanssa. Melkeinpä olisi tehnyt mieli käyskennellä huoneissa empirepuvuissa, kiitos henkeäsalpaavan empiresalin, ja siemailla lämmintä teetä kirjeitä lueskellen. Museorakennus itsessään on jo loistava helmi, eikä siellä oikein tiedä, minne silmänsä laittaisi, kun aina on jotain ihasteltavaa. Koko tunnelma siivittää ajatukset jo aivan toisiin aikoihin.
Sinebrychoffin kokoelma on upea. Lukuisat muotokuvat miellyttävät aikamatkaajaa, sillä niistä näkee todella hienosti pukujen, kampausten ja asusteiden yksityiskohtia. Siksi pyysimmekin lupaa kuvata, ja kameran muistikortille tallentui läjäpäin kuvia puvuista ja niiden yksityiskohdista. Kuvakokoelmamme sai mukavasti täydennystä etenkin 1700- ja 1800-luvun pukuja silmällä pitäen.
Sinebrychoffin museokauppa on vähän vaarallinen paikka. Nytkin mukaan tarttui postikortteja ja magneetteja jääkaapin ovea koristamaan. Mutta kun museokaupat! Pienet, mahtavat puodit museoiden nurkassa! Houkuttelevat kiusaukseen tehokkaammin kuin karkkikauppa, jos minulta kysytään.
Gerard ter Borch: Viiniä juova nainen kirje kädessään (n. 1665)
Antonio da Pereda: Vanitas (n. 1600-luvun puoliväli)
Koska koirat ovat aina olleet maalauksissa niin kovin kauniita...
Henri-François Riesener: Muotokuva äidistä tyttärensä kanssa (1816-1823)
Lucas Cranach vanhempi: Nuoren naisen muotokuva (1525)
Adolph Ulric Wertmüller: Mademoiselle Charlotte Eckerman (1784)
Rembrandt: Lukeva munkki (1661)
Anthony Jansz. van der Croos: Huis ten Bosch -linnan puisto (1650)
Adélaide Labïlle-Guiard (1749-1803): Mme Dugazon Babetin roolissa
(ajoittamaton)
Sinebrychoffilta suuntasimme suoraan Kansallismuseolle. Tosin matkalla meidän piti pysähtyä pitämään pieni muffinssitauko. Aïdan Joannelta viime vuonna joululahjaksi saamat aikamatkaajan eväsmuffinssit eivät onnistuneet aivan niin hyvin kuin oli tarkoitus, mutta oli niissä sen verran paljon sokeria ja rasvaa, ettei niiden sangen rujo ulkomuoto haitannut, sillä saihan niistä paljon kaivattua energiaa.
Niin suuntasimme Kansallismuseolle seuraten sumun keskellä pilkottavaa mainoslakanaa: "History is here!" Aikamatkaamista ei ole koskaan tehty helpommaksi. Kunhan seurasimme vain kylttiä! Mahtavaa. Kerrankin helppoa ja vaivatonta. Tosin hieman eksyimme työmaan vuoksi, mutta ainahan pitää hieman osua harhaan ja mutkitella matkalla. Kohtasimmepa Tohtorinkin matkallamme kohti menneitä aikoja, mutta minun ei annettu juosta perään. Aikajanat ja silleen...
Renessanssinäyttely oli mielenkiintoinen mutta melko uskonnollispainotteinen. Toki uskonnollisetkin maalaukset olivat mielenkiintoisia, sillä onhan niissäkin aina kätketty tarinansa. Yleensä on ihan mielenkiintoista tietää, kuka teoksen on tilannut, minne ja miksi. Tietynlaista vallankäyttöä sekin. Oli näyttelyssä erityiseksi iloksemme myös maallisia muotokuvia, joista syynäsimme taas pukujen ja asusteiden yksityiskohtia. Mieleen jäi etenkin nainen vihreässä puvussa sekä aluspaidan pääntien mustakirjonta. Bongasimme myös paljon mielenkiintoisia pääasioita, joita ehkä kokeillaan joskus hamassa tulevaisuudessa... menneisyydessä?
Renessanssista siirryimme keskiaikaan ja sukelsimme Suomen historiaan Kansallismuseon muissa näyttelyissä. Kauniista esineistä ei vain ollut tulla loppua! Kuolattavaa riitti vitriinitolkulla. Eräs elävöittäjäystävämme oli pyytänyt, että ottaisimme hänelle valokuvia keltaisesta 1700-luvun puvusta, jos se olisi näytillä, ja Norppa taiteili muutamia kuvia talteen lasin läpi.
Sattumalta törmäsimme huoneeseen, jossa oli paljon ihmisiä istumassa pöytien ympärillä kirjontaan uppoutuneina. Tämä tietenkin kiinnitti huomiomme. Paljon kirjovia ihmisiä! Lajitovereita! Joukossa oli muutama tuttukin aikamatkoiltamme, joten rohkaistuimme astumaan sisään. Pöydille oli levitettynä tekeillä oleva reproduktio Maskun peitteestä. Villaintarsia oli joulukuussa jo loppumetreillä, ja pääsimme katsomaan, kun osia yhdisteltiin. Peite oli upea jo palasinakin! Reproduktion tekemiseen osallistuneiden neulansuihkijoiden kädenjälki oli kaunista. Projektikin oli mielenkiintoinen, ja oli hienoa, että harrastajia oli otettu mukaan tekemään ennallistusta. Projektiin on varmasti uponnut satoja työtunteja. Toivottavasti reproduktio jää Kansallismuseoon näytille, jotta pääsemme ihailemaan sitä joskus koko komeudessaankin. Hienoa työtä!
Nälkä alkoi kuitenkin jo painaa seuruettamme, joten suuntasimme taaperruksemme kohti Kamppia ja kiinalaista mättöä.
Kansallismuseon pihalla oli lumoava joulukuusimetsä.
Giovan Battista Moroni: Isotta Brembati
Luca Mombello: Synnitön sikiäminen
Massut täynnä nuudeleita luikahdimme Hiljaisuuden kappelin varjosta kohti Hilsun työpaikkaa ja jälkiruokaa. Kurvasimme kuitenkin ensin Eurokankaan kautta. Sujahdimme liikkeeseen juuri ennen sulkemisaikaa, joten kovin suuria palalaarikaivauksia emme ehtineet suorittaa. Taisimme löytää vain helvetillistä karvakangasta Riverin Pandorica Opens -karvaliiviin (sen työstäminen on varmasti silkkaa helvettiä - karvaa kaikkialla!) ja sinistä flanellinkaltaista kangasta Killuan sortseihin.
Eurokankaassa alkoi jo vähän väsyttää.
Glögiä ja jäätelöä himoiten vaelsimme Hilsun työpaikalle. Toimitimme samalla myös tonttuhommia, sillä matkassamme oli Hilsun joululahja. Kovin montaa sanaa emme ehtineet Hilsun kanssa vaihtaa, mutta oli kuitenkin mukava nähdä. Hiljalleen aloimme jäätelöpurkkien ääreltä siirtyä kohti viimeistä koitosta: Akateemista kirjakauppaa! Onneksi meidän oli ehdittävä junalle, joten emme voineet jäädä Akateemisen kirjakaupan houkutusten pesään. Ostostemme paino oli moninkertaistunut, kun viimein lähdimme kohti rautatieasemaa. Pukukirja, joululahjoja, Gaimania...!
Joululahja aikamatkaajalle pällillä kortilla ja suloinen pöytäankka.
Kaiken kaikkiaan meillä oli hauska päivä. Harmillisesti yhdessä päivässä ei kuitenkaan ehdi eikä oikein jaksakaan koluta kovin montaa museota, kaikkia houkuttelevia kauppoja ja muita nörttejä viehättäviä nähtävyyksiä. Täytyy siis joskus lähteä uudestaan valloittamaan Helsinkiä!
Matkavideoreportaasiamme kamerat kädessä kokosivat tällä kertaa pääasiassa Norppa, Aïda ja Larasca. Norppa hoiti editoinnin, ja tekstitykset teekupposen äärellä kokosi pilkkupartio Norppa & Kuutti. Videon löytää Norpan eli GreenCosplayn Youtube-kanavalta, koska Aika-akateemisilla - ei ainakaan toistaiseksi - ole vielä omaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti