Amore Baroccon barokkitanssiaiset

Amore Musica Collegium ry. järjesti Helsingissä barokkitanssiaiset, joissa yhdistyksen Amore Barocco -orkesteri vastasi musiikista. Järjestäjät lähestyivät L'Amusettea kysyäkseen vinkkejä barokkitanssiaisten järjestämiseen, ja tanssimestarimme auttoikin tanssisettien suunnittelussa ja myös tanssimestaroi tanssiaiset. Kuvaamiamme tanssivideoita myös päätyi tanssisettilistalle ohjeiksi - osa opetustarkoituksiin kuvattuja, osa tanssiaisten pikkutunneilta (minne taltioinnin olisi ehkä ollut syytä jäädäkin). L'Amusetten riveistä Tampereelta suuntasi kohti syysauringossa kylpevää etelärannikkoa tanssimestarin lisäksi viiden hengen delegaatio.

Tanssiaiset olivat täyttä asiaa: Barokkiorkesteri tahtoi soittaa tanssimusiikkia, jotta ihmiset saivat tanssia. Ei ollut väliä, oliko tanssinut aikaisemmin vai ei. Kaikki pääsivät kokeilemaan, jos niin halusivat. Tanssiryhmä La Porte du Temps esiintyi tanssisettien välissä, kun soittajat pitivät taukoa. Kolmeen tuntiin oli näin saatu puristettua erittäin tiivis ja mielestäni monipuolinen katsaus barokkitanssiin. Erinomainen tilaisuus tutustua barokkitanssiin täysin omasta taustasta riippumatta. Tällaisia tapahtumia ei ole yhtään liikaa. On hyvä, että mahdollisille uusillekin harrastajille tarjotaan matalan kynnyksen tilaisuuksia tutustua harrastukseen ja harrastajiin, etsiä kontakteja, löytää oma porukka ja päästä hauskan harrastuksen alkuun ilman mitään vaatimuksia puvusta, aikaisemmasta tanssikokemuksesta tai mistään muustakaan.

Tanssisetit oli koostettu niin, että kaikentasoisille tanssijoille oli jotain tarjolla. Oli helppoja tansseja, kuten La Bonne Amitié ja Le Pistolet, jotka eivät vaatineet minkäänlaista ennakkokokemusta. Oli keskivaikeita tansseja, kuten The Indian Queen tai Portsmouth, joissa oli hyötyä, jos oli joskus tanssinut niitä tai muita samankaltaisia tansseja aikaisemmin, mutta joissa pärjäsi kyllä vähemmälläkin kokemuksella. Sitten oli vaikeampia tansseja, joita oli täytynyt harjoitella tuntitolkulla, jotta ne pystyi nyt tanssimaan ilman, että tanssi menisi freestyle discon puolelle.

Tanssin pyörteissä

Viimeiseen kategoriaan minun ilokseni osuivat Gavotte du Roy, La Bourrée d'Achille ja Les Contrefaiseurs, jotka pääsin tanssimaan, kun raahasin urhean tanssimestarin tanssilattialle. Tanssimestariparka, hän täytti herrasmiehen velvollisuutensa niin suoraselkäisesti (ja vain vähän mutisten), sillä eihän olisi ollut sopivaa jättää tanssilattialle halajavaa neitoa pulaan! Sitä paitsi runsas "tanssitaan pari kertaa läpi, kyllä ne sieltä muistuvat vuosien tauon jälkeen" -harjoittelumme olisi mennyt kaikessa 20 minuutin laajuudessaan vallan hukkaan, jos emme olisi vääntäytyneet tanssimaan - ja mitä haaskuuta se olisi ollutkaan!

Odotin väliaikaohjelmaa kihelmöiden. En osaa sanoa, olivatko jalkani vain heikkoina kaikesta tanssimisesta vai veikö Le Porte du Temps minulta taas jalat alta. En vain voi sille mitään, miten joka kerta jähmetyn katsomaan heidän tanssiaan suu auki ja sulasta onnesta pöljästi hymyillen. Tanssin sulokkuus lumoaa kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa erityisesti Janin soolochaconne ja Janin ja Anun passacaille saivat sydämen läpättämään ihastuksesta. Tanssiaisten tauko-ohjelmaa parhaimmillaan! Vannoutunut fanityttö kiittää ja hykertelee yhä onnesta.

Orkesteriakin täytyy ylistää. Elävään musiikkiin on aina mahtavaa tanssia. Orkesterin oma kiinnostus soittaa tanssimusiikkia nimenomaan sellaisessa yhteydessä, johon se on tarkoitettu - tanssiaisissa, ei konsertissa - oli ihailtavaa. Usein tuntuu, etä tanssimusiikkia saattaa kyllä kuulla konserteissa tai levytettynä soitettuna niin, ettei siihen enää voisi tanssia (väärä määrä kertauksia yms.). Orkesterin onneksi solien pituutta säädeltiin, jottei muusikkoparkojen olisi tarvinnut soittaa jopa vajaan minuutin mittaista kappaletta ikuisesti. Tosin eiköhän lyhyissäkin solissa ollut jo soittamista. Orkesteri kuulosti niin hyvältä ja täyteläiseltä. Suuret aplodit ja kiitokset soittajille!

Vaatimaton tamperelaisdelegaatiomme daamit saivat nimekseen Lafayetten lampaat, sillä meillä kaikilla oli tête de mouton -kampaus. Essuni mamselli Sand valkeiksi puuteroituine kutreineen oli valkoinen lammas, minä cheveux à la reine -lammas viitaten Marie Antoinetten punertavan blondeihin hiuksiin (tai essun mukaan ojassa uitettu ja vähän siellä sun täällä kuljeskellut lammas, mutta essu nyt suhtautuukin minuun aina kuin vallattomaan viisivuotiaaseen), ja paronitar oli, luonnollisesti, seurueemme musta lammas. Tête de mouton (lampaan pää) oli hyvin suosittu kampaustyyli, ennen kuin kampauksista tuli korkeita 1760-luvulla. Kerrankin olimme kaikki suunnilleen samalta vuosikymmeneltä!

Seuruettamme tauolla

Tanssiaiset olivat hauskat, ja ohjelma oli hyvin jäsennelty. Aikaa olisi voinut olla hieman enemmän, sillä viidentoista tanssin tanssiminen alkuselityksineen/opettamisineen vie yllättävän paljon aikaa. Viimeiset tanssit saatiin puristaa hieman kiireellä läpi, ja vaatteiden vaihtamiseen olisi saanut olla enemmän aikaa ennen ja jälkeen tanssiaisten. Mutta selvisimme kuitenkin hyvin, ja oli mukavaa, joten kaiken kaikkiaan aivan loistava tapahtuma. Paikkakin oli mukava ja tanssijoiden määrää nähden melko sopivan kokoinen. Tilaa riitti seuratansseissa. Paritansseja piti vähän puristaa, mutta ne onkin tarkoitettu vain yhden parin tanssittavaksi ja muiden ihailtavaksi. Toivottavasti monet uudet harrastajat pääsivät koukuttavasti tanssimisen makuun. Kiinnostuksella odottelemme, onko luvassa joskus toista samanlaista tapahtumaa.

Menkää, tykätkää ja seuratkaa - ja osallistukaa! Alle listatut yhdistykset/ryhmät olivat järjestämässä näitä tanssiaisia ja toivottavat varmasti uudet harrastajat tervetulleiksi riveihinsä. L'Amusette vaikuttaa Tampereella, kaikki muut Helsingissä.

• Amore Musica Collegium ry.
• Amore Barocco
• La Porte du Temps (Facebook)
• L'Amusette (Facebook)

Yleensä aikamatkoilla aina sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa kaikki oli mennyt pahaenteisen hyvin, ja olimme jo miettineet, mitä vielä tapahtuu: Olimme päässeet matkaan ajoissa ilman ongelmia, kaikilla oli kaikki tavarat mukana, ei tullut missään välissä kovin kiire. Pelkäsimme jo, että joku taittaa nilkkansa tai kaatuu ja halkaisee kallonsa, kun mitään vastoinkäymistä ei kuulunut, ei edes pientä. Mutta ei, kaikki sujui hyvin.

Saimme kokea tanssiaisseikkailumme vasta, kun olimme jo vaihtaneet takaisin siviileihin ja pakanneet kimpsumme autoon. Päätimme lähteä vielä kavereiden kanssa syömään keskustaan, koska railakas tanssiminen oli virittänyt vatsan kurnimaan hyvin vaativasti. Sen sijaan, että olisimme antaneet auton jäädä ilmaiseen kadunvarsiparkkiin ja kävelleet reilun kilometrin Vapianoon, päätimme, että on erittäin hyvä idea lähteä autolla sompailemaan Helsingin ydinkeskustaan lauantai-iltana. Ei ollut, uskokaa pois. Se oli kaikkea muuta kuin hyvä idea.

Pyörimme keskustan yksisuuntaisten limbossa metsästäen turhaan vapaata parkkipaikkaa. Ajoimme karkuun raitiovaunuja. Toivoimme, ettemme olleet risteyksessä poikittain kiskoilla ja että valo vaihtuisi pian vihreäksi, jotta pääsisimme tukkimasta risteystä. Viimein luovutimme ja päätimme viedä auton parkkihalliin. WTC:n parkki oli lähimpänä, ja kun näimme 24 h maksullista parkkihallia mainostavat kyltit, luulimme pelastuksen porttien aukeavan meille. Tällä välin ystävämme olivat sujauttaneet autonsa siististi parkkiin ilman sen kummempaa etsimistä ja ehtineet jo tilata ruoat. Helsingin keskusta ei selvästikään sovi tamperelaisille aikamatkaajille.

Todellinen seikkailun kliimaksi koitti vasta, kun palasimme ravintolasta ja suuntasimme takaisin parkkihallille hyvästeltyämme ystävämme. Kas, miksi ovet ei aukene meille? Pysäköinti oli pitänyt maksaa etukäteen ja lappu jättää autoon. Ovet olivat lukossa, auto sisällä ja me ulkona rapsakkaassa syysillan pimeydessä värjöttelemässä. Parkkifirma ei osannut auttaa vaan käski soittaa kiinteistöhuoltoon. Kiinteistöhuollon numero olikin valtakunnallinen asiakaspalvelu, jossa ei osattu auttaa sen enempää kuin parkkifirmassakaan. Neuvottiin selvittämään, minkä vartiointiliikkeen kiinteistö on, ja soittamaan sinne. Tarroja ei näkynyt juuri missään, mutta Hilla selvitti naapuribaarin pokelta, että Securitas vartioi kiinteistöä. Siitä sitten soittelemaan Securitakselle, mistä viimein lähetettiin vartija päästämään meidät sisään parkkihalliin. Sillä olihan niin, että parkkihalli oli 24 h maksullinen, mutta ei avoinna 24 h. Ei, lauantai-iltaisin parkkihalli meni kiinni klo 19. Auton olisi siis voinut jättää sinne säilytykseen yön yli ja noutaa aamulla, mutta iltaseitsemän jälkeen sitä ei sieltä ennen aamua olisi enää saanut pois. Emme poken ja vartijan mukaan olleet todellakaan ensimmäisiä, joille kävi näin.

Onneksi soittorumban jälkeen saimme vartijan paikalle ja pääsimme saatettuina autoomme ja lopulta ulos parkkihallistakin. Hetken aikaa jo pelotti, että emme pääsisi autolla kotiin sinä iltana ja punoimme jo varasuunnitelmia kavereille tai hotelliin majoittumisesta tai iltajunasta Tampereelle. Mitä me tästä opimme? Ensi kerralla ei autolla Helsingin keskustaan, jos ei ole aivan välttämätön pakko. Se ei ole hyvä paikka kehä III:n ulkopuolella eläville.

Valitettavasti kuvasaalis jäi tästä tapahtumasta varsin heikoksi. Eihän sitä tanssimiselta ehtinyt, ja kamera oli niin kehno, että vähäisistäkin kuvista suurin osa oli tärähtänyt. Ehkä joskus saan kuvia kaverin kamerasta. Tanssiaiset ovat kyllä aina sellainen tapahtuma, että kuvat eivät tee tunnelmalle oikeutta, vaan tanssiaiset pitäisi aina kokea itse.