Viikon pääasia #1: Liripipe naiselle

Päähineet ovat tärkeä osa asua aikakaudella kuin aikakaudella. Ne täydentävät asun ja tekevät siitä huolitellun ja viimeistellyn näköisen. Jokaisella aikakaudella on omat tyypilliset, leimalliset päähineensä. Useinkaan ihmiset eivät ole historiassa kulkeneet pää paljaana vaan etenkin naiset ovat peittäneet päänsä ja hiuksensa erilaisilla hunnuilla, myssyillä ja hatuilla. Pääasiat ovat siis tärkeitä! Niinpä päätimme aloittaa Viikon pääasia -juttusarjan, jossa esittelemme kerran viikossa jonkin kaapeissamme majailevan päähineen. Viikon pääasiat löytyvät blogista pääasia-tunnisteella.

Päähineiden ja muiden asusteiden tekeminen on vallan palkitsevaa puuhaa. Ne ovat pieniä, valmistuvat nopeasti, mahtuvat pieneen tilaan, niitä voi tehdä pienessä tilassa, niitä jaksaa koristella, ja niihin menee vähän materiaalia.

Ensimmäisenä on luvassa asiaa keskiaikaisesta hännällisestã hartiahupustani. Kyseessä on näppärä keskiaikainen asuste, joka hännällisenä tunnetaan nimellä liripipe, saksalaisissa yhteyksissä hupusta käytetään termiä gugel ja etenkin myöhemmin Italian alueella termiä chaperon. Erilaiset hartiahuput tulivat Euroopassa muotiin 1200-luvun aikana ja pysyivät käytössä hieman mukautuen aina 1400-luvun puoliväliin asti. Ne olivat yleisempiä miehillä mutta, jos maalauksia on uskominen, myös naiset käyttivät sellaisia. Ne tehtiin villasta ja olivat käytössä kaikissa yhteiskuntaluokissa.

Tämä kyseinen kukkeli on tehty kahdesta kerroksesta villaa 1300-luvun naisten malliin. Naisilla oli tavallisempaa jättää huppu auki edestä ja sulkea se napeilla. Näin huppu on helpompi nostaa mahdollisten myssyjen, huntujen tai kampauksen päälle. Ruskea villa on hieman tiiviimpää ja paksumpaa, valkoinen vuori on taas melko ohutta ja harvaa, mutta mukavan pehmeää.

Huppu on yllättävän tehokas lämmitin. Olen oppinut arvostamaan sitä. Kun ilta viilenee ja sujauttaa hupun harteille ja päähän, pärjää pitkään ennen kuin tarvitsee lisää vaatetta. Huppu päässä on ollut myös hyvä nukkua teltassa. Hännässä on kyllä omat riskinsä. Omani on se verran pitkä, että se tapaa päätyä paikkoihin, joihin se ei kuulu.

Coronation of Clarette, Parfait du Paon (BNF Fr. 12565, fol. 257), 1300-luvun puoliväli.

Lontoon kaivausten löydökset tarjoavat arkeologiset todisteet myös napitetusta hupusta:
http://www.personal.utulsa.edu/~marc-carlson/cloth/londhd1a.html
http://www.personal.utulsa.edu/~marc-carlson/cloth/londhd1a.html

Joannen huppu lattialla

Huppu takaa häntineen

Huppu edestä etureuna käännettynä

Hupun strategisia mittoja.

Jälkiviisaana voisi todeta, että etukiilan yläkulmaa ei kannata tähdätä osumaan suoraan leuan alle vaan hieman alemmas. Muuten saumavarojen kanssa voi tulla ongelmia käännettäessä reunaa. Pallomaiset napit on tehty samasta ruskeasta villasta kuin huppu muutenkin, ja napinlävet on ommeltu käsin. Nappeja on yhteensä 19 kappaletta.

Käytännöllisyytensä vuoksi huppu on hyvin suosittu asuste elävöittäjien keskuudessa. Tutustu vaikkapa ystävämme Couture Mayahin suloiseen hartiahuppuun täällä.